Säännöt
tekijä: Maahinkainen
—
Viimeisin muutos
keskiviikko 17. Toukokuuta 2006, 16.24
Maahinkainen ry:n säännöt.
-
Nimi
- Yhdistyksen nimi on Maahinkainen ry.
-
Yhdistyksen nimen kirjoittavat:
- Puheenjohtaja, tiedotusvastaava, rahastonhoitaja
ja sihteeri kukin erikseen tai kaksi muuta
hallituksen jäsentä yhdessä.
- Hallitus voi oikeuttaa yhdistyksen jäsenen yksin
kirjoittamaan yhdistyksen nimen.
-
Toimialue
- Yhdistys toimii koko Suomessa ja erityisesti
Jyväskylän seudulla.
- Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki.
-
Yhdistyksen tarkoitus
- Yhdistyksen tarkoituksena on tukea, edistää ja tehdä
tunnetuksi rooli-, strategia- ja
näytelmäroolipelitoimintaa toimialueellaan.
- Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys hankkii
tarvittavaa välineistöä, järjestää harjoitus-, koulutus-
ja näytöstilaisuuksia ja juhlia.
-
Yhdistyksen kokous
- Yhdistyksen vuosikokous pidetään syys-
lokakuussa.
- Ylimääräinen yhdistyksen kokous on pidettävä, mikäli
vähintään 1/10 jäsenistä vaatii kokouksen
koollekutsumista kirjallisesti ilmoittamiensa asioiden
käsittelyä varten.
- Ylimääräinen kokous on pidettävä kuukauden kuluessa
kirjallisen vaatimuksen jättämisestä hallitukselle.
- Kokous on laillisesti kokoon kutsuttu, jos
pitopaikka, ajankohta ja kokouksen esityslista on
ilmoitettu yhdistyksen kotisivulla vähintään seitsemän
(7) päivää ennen kokouksen pitämistä ja lisäksi
sähköpostitse kaikille sähköpostiosoitteensa yhdistyksen
jäsenrekisteriin ilmoittaneille ja muille kirjeitse
vähintään neljä (4) päivää ennen kokouksen
pitämistä.
- Kokouksessa ovat ääni- ja puheoikeutettuja kaikki
Yhdistyksen jäsenet.
- Kokous on päätösvaltainen, jos se on yhdistyksen
sääntöjen mukaan koollekutsuttu.
- Kokous voi pyynnöstä myöntää hallituksen jäsenelle
eron tehtävistään kesken toimikauden. Tällöin hänen
tilalleen on valittava seuraavassa yhdistyksen
kokouksessa uusi henkilö jäljellejääväksi
toimikaudeksi.
-
Vuosikokouksessa on käsiteltävä ainakin seuraavat
asiat:
- Kuluneen tilikauden toimintakertomus.
- Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden
myöntäminen hallitukselle kuluneelta
tilikaudelta.
- Hallituksen jäsenten lukumäärä.
- Hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten
valinta seuraavaan vuosikokoukseen saakka.
- Tulevan tilikauden toimintasuunnitelma.
- Tilintarkastajien valinta tulevalle
tilikaudelle.
-
Yhdistyksen tilikausi ja tilintarkastajat
- Yhdistyksen vuosikokous valitsee yhdistykselle
vähintään yksi (1) ja enintään kaksi (2) varsinaista
tilintarkastaja ja yhden (1) varatilintarkastajan.
- Tilintarkastajat valitaan tilikaudeksi
kerrallaan.
- Yhdistyksen tilikausi on 1.9. - 31.8.
-
Yhdistyksen hallitus
- Hallituksen muodostavat puheenjohtaja, joka toimii
samalla yhdistyksen puheenjohtajana, sekä vähintään viisi
(5) ja enintään kahdeksan (8) muuta varsinaista
jäsentä.
- Hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan Yhdistyksen
vuosikokouksessa.
- Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan,
sihteerin, tiedotusvastaavan ja
rahastonhoitajan.
-
Hallituksen kokous on:
- Laillisesti kokoonkutsuttu, mikäli kaikille
jäsenille on ilmoitettu kokouksesta 24h ennen
kokouksen alkua.
- Päätösvaltainen puheenjohtajan ja vähintään
kahden muun hallituksen jäsenen ollessa läsnä.
-
Jäsenyys
- Yhdistys ei aseta jäsenistölleen etnisiä,
poliittisia, uskonnollisia eikä taloudellisia
vaatimuksia.
- Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.
-
Yhdistyksestä voi erota:
- Ilmoittamalla eroamisestaan hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle.
- Ilmoittamalla eroamisestaan yhdistyksen
kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
- Hallitus voi harkintansa mukaan yhdistyslain 14§
mainituilla perusteilla enemmistöpäätöksellä erottaa
yhdistyksen jäsenen ilmoittamalla erottamisesta
kyseessäolevalle jäsenelle käyttäen jäsenrekisteriin
kirjattuja yhteystietoja.
-
Yhdistyksen sääntöjen muuttaminen
- Yhdistyksen sääntöihin voi tehdä muutoksen
Yhdistyksen kokous, jos vähintään 3/4 annetuista äänistä
kannattaa sääntömuutosta
-
Yhdistyksen purkaminen tai lakkauttaminen
-
Päätöksen yhdistyksen purkamisesta tekee yhdistyksen
kokous.
- Päätös on tehtävä kahdessa peräkkäisessä
kokouksessa.
- Kokouksista jälkimmäinen voidaan pitää
aikaisintaan viikon (7vrk) kuluttua
ensimmäisestä.
- Yhdistys lakkautetaan, mikäli molemmissa
kokouksissa vähintään 3/4 annetuista äänistä sitä
kannattaa.
- Jos yhdistys lakkautetaan tai purkautuu on
purkamisesta lopullisen päätöksen tekevän yhdistyksen
kokouksen tehtävänä päättää miten yhdistyksen
jäljellejääneet varat käytetään yhdistyksen tarkoituksen
edistämiseen.