Tehdyt toimenpiteet

Farandola

tekijä: MaahinkainenViimeisin muutos keskiviikko 17. Toukokuuta 2006, 16.26
Farandola

ketjutanssi

Jono etenee kävellen (joskus jopa hypellen) ja muodostaa erilaisia kuvioita. Tärkeintä on, ettei päästä vahingossa irti muiden käsistä.


Johtajan vaihto

Johtopari irrottaa otteensa muista ja tekee portin, jonka ali muu jono kulkee, ja liittyy jonon jatkoksi.


Tukki

Jonon toinen pää jää seisomaan paikoilleen, ja toinen pää lähtee kiertymään sen ympäri. Kun koko jono on kiertynyt, sisään jäänyt jonon pää pujottautuu muiden käsien (porttien) ali ja muut seuraavat.


Labyrintti

Johtaja vie jonon ympyräksi ja lähtee kulkemaan piirin sisälaitaa pitkin, kunnes päätyy keskustaan, missä hän vaihtaa suunnan ja kulkee kierrosten välitse ulos.


Silta

Johtaja johtaa jonon viimeisen parin muodostaman portin ali. Kaikki muut paitsi viimeinen pari kulkevat portista, jolloin toiseksi viimeinen jää seisomaan vastakkain viimeisen kanssa ja kädet ristikkäin. Johtaja johtaa jonon seuraavaksi toiseksi viimeisen parin muodostaman portin ali. Näin jatketaan kunnes jokainen pari seisoo kädet ristikkäin kujassa.

Sillan voi purkaa kahdella tapaa. Helpompi on, että kaikki nostavat kätensä ylös porteiksi, ja johtaja kulkee kujan läpi porttien ali. Toinen tapa on, että johtaja pujottelee joka parin ympäri.