Lehdinkäinen #1, 1999

Pääkirjoitus 1/99

Pitelet käsissäsi ihka ensimmäistä Lehdinkäistä. Nyt vihdoin on se aika, kun voin nämä sanat kirjoittaa ja te lukijat tosiaan voitte käsissänne pidellä tätä rakasta lasta, Lehdinkäistä. Jo viime keväänä syntyivät ensimmäiset ideat Maahinkaisten omasta lehdestä. Pitkä aika on kulunut, lisää ideoita heitelty ja ennen kaikkea töitä tehty. Siitä kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle! Jossakin lehden suunnitteluvaiheessa päässäni alkoi soida tuo lause: "Pitelet käsissäsi ihka ensimmäistä Lehdinkäistä". Lause on hassu, mutta kaikesta naiviudestaan huolimatta sisältää sen kaikista tärkeimmän asian. Lehti on nyt valmis ja jokaisen Maahinkaisen saatavana ja kotikoloon vietävänä. Lehdinkäinen on vieläpä Maahinkaisen kotisivuillakin osoitteessa <www.jyu.fi/yhd/maahinkainen>. Kun ensimmäinen lehti nyt on nähnyt päivänvalon, alkaa päätoimittajan silmien edessä tietenkin kangastella se seuraava Lehdinkäinen. Toisen kanssa voidaan jo ennakoida ne lastentauditkin. Yhtä ja toista voisi tehdä paremmin ja monesta asiasta selviää seuraavalla kerralla helpommin, kun rutiinit ovat jo tutut. Minulla on myös unelma. Unelma on sellainen, että Lehdinkäistä toimitetaan pienen ja vaihtuvan porukan voimin. Kaikki ovat aina tervetulleita mukaan ja lähteä saa, kun ei ole enää hauskaa. Jutun voi kirjoittaa kun siltä tuntuu ja voit olla varma, että jokaisesta jutusta ollaan kiitollisia! Aika kuitenkin näyttää miten Lehdinkäisen käy. Nauttikaa tästä lehdestä kotona kynttilänvalossa, kun ulkona sataa, ja jaelkaa kavereille sitä kotisivun osoitetta.

Antoisia lukuhetkiä toivottelee
Kirsi Päätoimittaja-Maahinkainen

Maahinkainen ry:n Puheenjohtajan tervehdys

Maahinkaisen perustamisesta on kulunut jo yli vuosi. Tuohon vuoteen mahtuu monen moista sattumaa ja tapahtumaa. Tähän asti tarinat menneistä ja tulevista ovat pyörineet milloin missäkin, mutta nyt vihdoin ne saadaan yhteen helposti löydettävään paikkaan, Lehdinkäiseen. Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia ihania maahinkaisia jotka ovat olleet mukana saattamassa Lehdinkäistä päivänvaloon. Erityisen kiitoksen ansaitsevat päätoimittaja, kuvien rustaaja sekä kuvien muokkaaja, joita ilman Lehdinkäinen ei olisi syntynyt. Samalla haluan toivottaa Lehdinkäiselle pitkää ja vakaata elontaivalta.

Mikko Tähkänen
Maahinkainen ry:n puheenjohtaja

Ajan pyörä/The Wheel of Time

Robert Jordanin kirjoittama Ajan pyörä-sarja (engl. The Wheel of Time) on nopeasti noussut suursuosikiksi fantasiaa lukevien parissa. Sarjaa mainostetaan USA:n pisimpänä yhtenäisenä fantasiataruna, mikä on helppo uskoa: tarun englanninkieliseen versioon on ilmestynyt kirjoitushetkellä kahdeksan kirjaa, joista jokainen on keskimäärin 7-800-sivuinen järkäle. Jordanin mukaan suunnitteilla on vielä kaksi tai kolme lisäosaa. Suomenkielisessä sarjassa yksi englanninkielinen kirja on jaettu aina kahdeksi, joten mikäli kaikki kirjat suomennetaan, tullee sarjasta noin 20-osainen.

Uusi maailma

Tavalliseen tapaan - fantasiasta puhuttaessa - Jordan on luonut tarinan ympärille maailman, joka on meidän maailmaamme nähden erilainen monessa suhteessa, mutta myös paljon yhtäläisyyksiä löytyy. Maailma on ulkoisilta ominaisuuksiltaan hyvin samanlainen kuin meidän maailmamme on joskus ollut: löytyy samoja kasvi- ja eläinlajeja ja ihminen on valloittanut suurimman osan maailmaa. Ihmiset elävät pääosin samoilla tavoilla kuin oikeassakin maailmassa: löytyy maanviljelijöitä, seppiä, kaupparatsuja sekä kauppiaita. Eroavaisuudet löytyvät muualta: uudet kansat ja kuningaskunnat, erilainen geografia ja taustalta löytyy uusi mytologia. Ja tietysti se magia. Joka kirjan alusta löytyy Ajan pyörän maailman läntisten osien kartta sekä mustavalkoisena että värillisenä. Kartasta käy selville maanpinnan muotojen lisäksi eri paikkojen suhteelliset etäisyydet ja sijainti, metsät ja ruohotasangot, teiden ja jokien sijainnit sekä valtakuntien rajat. Lisäksi joka kirjan takana on alati kasvava sanasto, josta löytyy eri paikoista, asioista ja henkilöistä lyhyt kuvaus.

Kliseetöntä fantasiaa

Ajan pyörää lukiessa huomaa, että kirjailija on selvästi pyrkinyt omaperäisyyteen, ja että tapahtumien ympäristön ja tarun muiden elementtien suunnitteluun on käytetty paljon aikaa. Esimerkiksi magia, joka on lähes pakollinen elementti fantasiakirjallisuudessa, on hoidettu tyylikkäästi: harmaahiuksisten ja -partaisten vanhojen velhojen sijaan yliluonnollisia voimia käyttävät naiset, jolla on kyky koskettaa voimaa, joka mytologian mukaan kumpuaa ajan pyörän kääntymisestä. Tästä voimasta voidaan sitten "kutoa" erilaisia kuvioita, joilla on eri funktioita, riippuen kuvion muodosta. Naisia, joilla on kyky koskea tätä voimaa, kutsutaan Aes Sedaiksi. Miehet eivät voi ryhtyä Aes Sedaiksi, sillä voiman miehinen puoli, saidin, on saastunut, ja sitä käyttävät miehet tulevat ennemmin tai myöhemmin hulluiksi. Yksi Aes Sedain tehtävistä onkin tehdä nämä miehet vaarattomiksi. Naisilla on huomattavan suuri osa tarinassa, toisin kuin fantasiassa yleensä; kirjasta löytyy monia vaikutusvaltaisia ja vahvoja naishahmoja - Aes Sedaiden lisäksi. Myös noin puolet päähenkilöistä on kauniimpaa sukupuolta. Toki tarinassa on se suuri klisee, josta ei tunnu pääsevän millään eroon fantasiaa lukiessa: maailmaa uhkaa Suuri Paha.

Henkilögalleria

Kuten arvata saattaa, kerkeää monituhatsivuisen tarun aikana esiin pulpahtaa monta henkilöä. Tarina kuitenkin pyörii eräänlaisen ydinjoukon ympärillä. Tämä joukko välillä kasvaa ja välillä supistuu usein myös jakautuen pienemmiksi joukoiksi, jotka lähtevät syystä tai toisesta eri suuntiin. Kertomus yleensä hyppii joukosta toiseen, kertoen lähes tasapuolisesti kaikista päähenkilöistä.

Kertomuksen tärkein henkilö lienee Rand, jonka käsissä maailman tulevaisuus lepää. Käy nimittäin ilmi, että hän on ennustusten lupaama sankari, jonka on määrä käydä taistoon itse pahan ruumiillistumaa, Shai Tania, vastaan Viimeisessä taistelussa. Alussa jopa Rand luulee olevansa vain yksinkertainen lammaspaimen, mutta myöhemmät tapahtumat todistavat asian todellisen laidan.

Muita tärkeitä henkilöitä ovat muun muassa Mat ja Perrin, Randin kaksi kaveria, jotka ovat kotoisin samasta kylästä kuin Rand, sekä Egwene joka on tarinan alussa Randin tyttöystävä. Lisäksi - kuten on edellä mainittu - löytyy joukko muita ihmisiä, joiden luetteleminen ei tässä yhteydessä ole mielekästä listan pituuden vuoksi.

Tarinan edetessä lukija saa tutustua tarinan moniin osapuoliin: Aes Sedaiden lisäksi löytyy muun muassa Valon Lapset-niminen sotilasjärjestö, jonka toiminta tuo elävästi mieleen katolisen kirkon toiminnan keskiajalla: paha on kitkettävä pois keinolla millä hyvänsä. Myös pahaa palvelevat "pimeyden ystävät" ovat erittäin tärkeä tarinan elementti. Lisäksi omat joukkonsa muodostavat eri valtakuntien ihmiset ja hallitsijat sekä aavikolla asuvat Aielit ja rauhaa rakastavat "matkustavat ihmiset". Myöhemmin saadaan

tutustua uuteen kansaan nimeltä Senchan.

Näille osapuolille on ominaista sisäinen juonittelu sekä se, että niiden välillä esiintyy useita konflikteja. Lisäksi joskus on vaikea sanoa, onko näiden ryhmien toiminta hyvästä vai pahasta; esimerkkinä mainittakoon Valon Lapset, jotka kyllä väittävät vastustavansa pahaa, mutta vähintäänkin kyseenalaisin keinoin.

Soljuvaa kerrontaa

Tarun pituuden vuoksi lukija alkaa miettimään että eikö ensimmäisen ja viimeisen kirjan lukeminen olisi riittävää. Jokaisessa kirjassa on loppuhuipennus, mutta lukijalle jää usein hieman epäselväksi, miten se kuljettaa tarinaa eteenpäin. Lisäksi henkilöryhmistä toisiin hyppiminen tuo elävästi mieleen saippuaoopperat. Mahtava kerronta kuitenkin pelastaa pitkästymiseltä. Kerronta on erittäin taitavaa; lukijan mielenkiinto ei pääse hetkeksikään herpaantumaan. Yöunet ovat usein vaarassa. Useimmiten tarinaa kuvataan jonkun henkilön perspektiivistä: näin lukija pääsee ikään kuin havainnoimaan kyseisen henkilön aivoituksia, ja henkilöiden persoonat tulevat suorastaan häkellyttävän tutuiksi.

Fantasian valiota

Jos on yhtään kiinnostunut fantasiasta, on Ajan pyörä erittäin suositeltava lukuelämys. Tällä tarulla Robert Jordan nousee fantasiakulttikirjailijoiden kastiin J. R. R. Tolkienin seuraksi.

24.1.99 Kalle Björklid

Jyväskylän videodivari www.videodivari.com

Kauppakatu 2

puh: (014) 611 070

Avoinna: ma-pe 10-18 la 10-16

HAUSKAA YHDESSä
www.tonox.fi

Tällä palstalla ruokatoimittajamme Maukka esittelee maukkaita reseptejään lukijoiden opiksi ja iloksi.

Herkkunurkka

Hei rakkaat herkkusuut!

Olen huomannut pitsalähetin poikkeavan yhden jos toisenkin Maahinkaisen luokse silloin tällöin. Kyllähän Maukkakin ymmärtää, että näin syksyn kiireiden keskellä tekee joskus mieli jotakin hyvää, mutta helppoa ja edullista. Eräänä sateisena iltana en millään osannut päättää, tekisinkö pitsaa vai pannukakkua. Taisin jo tuskailla ongelmaani ääneen, kun vaimo tokaisi telkkarin äärestä: "Tee vaikka molemmat!". Tulos ei ollut ollenkaan hullumpi; kuten saatte huomata, eikä evästä tarvitse odottaa yhtä kauan kuin pitsapoikaa.

Jälkiruoaksi valitsin tällä kerralla puolukkapaistoksen. Puolukkahan ei aina ole perheen pienimpien mieleen, enkä nuorena miehenä itsekään vielä osannut arvostaa tuota metsiemme maukkainta marjaa. Vierailuilla Alma-tädin luokse piti aina maistaa kaikkea, mitä tarjottiin, eikä saanut edes irvistää. Pahimpia olivat syksyt, koska silloin Alma-täti aina tarjosi puolukkapuuroa, puolukkahyytelöä ja kaikkea mahdollista puolukkaruokaa. Puolukkapaistoksen kohdalla minun ei kuitenkaan koskaan tarvinnut irvistellä, eikä syistä vähäpätöisin ollut sen kanssa tarjottu vaniljajäätelö.

Pizzapannari

Valmista pannukakkutaikina sekoittamalla pohjataikinan ainekset keskenään. Anna sen turvota noin 1/2 tuntia. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja kypsennä puolikypsäksi 225 asteessa noin 5 minuuttia. Valuta täyteaineet hyvin. Lisää pastakastike puolikypsän pohjan päälle. Levitä viipaloidut nakit ja muut täyteaineet pohjalle, myös pizzamauste. Ripottele päällimmäiseksi juustoraaste. Kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkista, että pohja on vaaleanruskea ja pinta kauniin värinen.

Alma-tädin puolukkapaistos

Levitä puolukat ja sokeri voideltuun uunivuokaan (mielellään kohtalaisen isoon). Sulata voi ja sekoita joukkoon hiutaleet ja fariinisokeri. Levitä seos puolukoiden päälle. Kypsennä 200 asteessa noin 20 min. Tarjoa pehmeän jäätelön kera.

Tablut

Dablôt, tai tablut lienee sopiva, helppo ja nopeasti opetettava peli. (Lehdykkä on jo niin sanotusti taitossa tätä kirjoitettaessa.) Tablut kuului Hnefatafl-pelien sankkaan joukkoon, ja enimmäkseen sitä pelasivat Lappalaiset (eräällä Linneuksella olikin aika suuri osa pelin sääntöjen säilyttämisessä nykypäivään), vaikka vastaavia pelejä löytyy melkein kaikkialta, missä joskus oli viikinkejä (Lue: Euroopassa).

Peliä pelataan 9*9 viivan ristikolla ja 16 mustalla, 8 valkealla nappulalla ja yhdellä kuningasnappulalla. Alun perin nämä olivat yleisimmin poronluuta tai -sarvea. Samainen eläin joutui luovuttamaan useasti myös nahkansa pelilaudaksi. (Puinen pelilauta on huomattavasti esteettisempi.) Pelinappulat asetetaan yleisimmin ruutuihin, mutta alun perin ne lienevät sijainneen viivojen risteyspisteissä.

Pelin perusajatus on käydä pieni ja kiivas kaksintaistelu ruotsalaisten sekä heidän kuninkaansa ja venäläisten piirittäjien välillä. Ruotsalaisten tavoite on ainoastaan pelastaa kuninkaansa, kun taas venäläiset haluavat saada mokoman varastettua. Kyseinen varastaminen tapahtuu samoin kuten kaikkien muiden nappuloidenkin eli siirtämällä vastustajan nappulan molemmille puolille oma nappula. (Keski- tai nurkkaruutua voi myös käyttää syömiseen) Nappulat liikkuvat samoin kuin torni shakissa. (Shakkiavuttomille: vaaka ja pystylinjoja pitkin, niin monta ruutua kuin huvittaa siirtää.) Nappuloiden liikkeisiin liittyy toinenkin sääntö. Ensiksikin, nurkkaruutuihin ja keskusruutuun ei saa liikuttaa tavallista nappulaa - sellaisen läpi voi nappulansa kyllä viedä.

Kuningas voittaa pelin pakenemalla nurkkaruutuun. Päästessään sellaiseen asemaan, josta kuningas pystyy pakenemaan seuraavalla vuorolla on kuninkaan pelaan lausuttava Reichi. Jos kuningas pystyy pakenemaan estämättä (kuten silloin kuin se on yksin reunalinjalla), sanotaan Tuichi. (Vastaa samaa kuin shakkimatti) Vastustaja voittaa tietenkin tappamalla kuninkaan. Kuningasta ei kuitenkaan voi murhata (tavanomaisesti viemällä nappula sen molemmille puolille) silloin, kun se on keskiruudussa tai sen vieressä. Tällöin se on ympäröitävä kaikilta mahdollisilta puolilta.

Pelissä esiintyy parikin vaihtoehtoista sääntöä, kuten sääntö, joka estää kuninkaan kaappaamisen muuten kuin piirittämällä se kaikilta neljältä sivustalta. Toinen vaihtoehtoinen sääntö on se, että kuningas voittaa pelin pääsemällä pelilaudan reunalle. Kokeilkoot ketkä haluavat, itse katson molempien muutosten tuovan kuninkaan puolelle kohtuutonta etua.

Netistä löytyy java-mallinen tablut, jos ketään kiinnostaa. http://www.expomedia.se/tablut/eng/

- Nik.

Archie

Archie oli onnellinen. Hän oli onnellinen siitä, että oli päässyt opiskelemaan biologiaa yliopistoon. Soveltuvuustestissä hänen pistemääränsä oli ollut tasavallan neljänneksi paras. Se ei tosin ollut mikään yllätys, koska hänen molemmat vanhempansa olivat arvostettuja biologeja.

Hän seisoi biologian laitoksen käytävällä luentohuone 68:n ulkopuolella ja odotti. Hän oli ollut koko aamun hermostunut ja ajatukset risteilivät hänen päässään. Se saattoi johtua siitä, että tänään oli hänen ensimmäinen luentonsa. Hän kaivoi taskustaan yhden palan Jihuu!:ta ja alkoi pureskella sitä.

Jihuu! oli hallituksen markkinoimista huumeista uusin ja vaikutti mieleen nimenomaan tyynnyttävästi. Huumeet olivat olleet aikaisemmin maailmanlaajuinen ongelma. Onneksi 2050-luvulla oli keksitty neuroniterapia, jonka avulla ihmiset voitiin tehdä jo vauvana immuuneiksi niiden aiheuttamalle riippuvuudelle. Oli ymmärrettävää, että hallitus oli ottanut huumebisneksen haltuunsa ja alkanut kehittämään erilaisia mielialaan vaikuttavia huumeita. Vanhemmat sukupolvet karsastivat yhä huumeita vanhasta tottumuksesta, mutta nuoriso käytti niitä innokkaasti. Tosin Archie ei yleensä käyttänyt huumeita, koska hän oli tasainen luonne ja piti itsestään sellaisena.

Oven vieressä syttyi merkkivalo, ja Archie käveli sisään. Huoneessa ei ollut muita huonekaluja kuin matala pöytä ja antigravikenttä. Opetin odotti häntä jo pöydällä. Se heilutteli innokkaasti tuntosarviaan ja surisi äänekkäästi: "Hyvää huomenta, Archie! Oletko valmis luentoa varten?"

"Hyvää huomenta. Olen valmis", Archie vastasi. Hän istuutui antigravikenttään ja nosti opettimen otsalleen. Opetin asettautui mukavaan asentoon ja kiinnitti tuntosarvensa Archien ohimoille.

Archie kysyi: "Mikä on luennon aihe?" Hän sulki silmänsä. Jostakin syystä hän ei tuntenut oloaan yhtään rennommaksi. Hän jauhoi huumettaan laiskasti.

"Aluksi kerron sinulle opiskeluun liittyviä yleisiä asioita. Varsinainen luento on taksonomiaa: pääjakso nilviäiset, luokka mölliäiset", opetin vastasi. Se käynnistyi ja Archien mieleen alkoi tulvia kuvia. Tasainen kertojanääni alkoi paasata yliopiston kunniakkaista perinteistä.

Ei kestänyt kuin kaksi minuuttia, kun Archien ajatukset alkoivat harhailla. Kertakaikkisen umpitylsää, hän ajatteli. Mölliäiset olivat toista maata! Archie innostui, koska se oli yksi hänen suosikkiaiheistaan. Mölliäiset olivat Keskuspuiston lammikossa polskuttelevia mustekalamaisia eläimiä. Ne olivat vaaleanpunaisia, halkaisijaltaan kaksikymmentäviisi senttimetriä ja niillä oli kuusi lonkeroa. Kukaan ei tuntunut tietävän, mistä ne olivat ilmaantuneet, mutta onneksi ne olivat harmittomia. Lapsilla oli tapana ruokkia niitä leivänmurusilla ja pullamössöllä.

Archien äiti oli maininnut, että hänen lapsuudessaan mölliäisiä oli ollut paljon vähemmän kuin nykyisin. Silti kukaan ei tiennyt, miten mölliäiset lisääntyivät. Archien vanhempien mielestä mölliäiset olivat 1900-luvun ympäristömyrkkyjen luomia mutantteja. Löytyi myös tutkijoita, joiden mielestä ne olivat avaruudesta tulleita muukalaisia. Hallitus suhtautui niihin melko välinpitämättömästi ja antoi niiden tutkimiseen rahoitusta varsin nihkeästi.

Päättäväisyyden puuskan vallassa Archie päätti, että hän alkaisi tutkimaan mölliäisiä, kun olisi valmistunut. Vaikka ilman rahoitusta. Jee, hän pyydystäisi mölliäisen ja leikkelisi sen kappaleiksi!

Opetin kilkatti. Archien mielessä olevat kuvat haalistuivat ja puhe taukosi. Opetin kysyi: "Archie, missä sinun ajatuksesi ovat? Tunnen, ettet seuraa opetusta."

"öh, anteeksi, jatka vain." Archie tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Koska Jihuu! ei tuntunut vaikuttavan häneen mitenkään, hän heitti sitä suuhunsa kaksi palaa lisää. Hän pureskeli huumetta keskittyneesti ja toivoi, että se alkaisi vihdoinkin vaikuttamaan.

Opetin jatkoi luentoaan, joka oli nyt edennyt mölliäisiin asti. Mölliäiset oli sijoitettu nilviäisiin, vaikkei niiden morfologiasta ja evoluutiosta tiedetty mitään. Koska niillä oli kidukset, ne pystyivät elämään vain vedessä. Ne olivat niin avuttomia, että ne olisivat luultavasti kuolleet, jos ihmiset olisivat lopettaneet niiden ruokkimisen.

Archien ajatukset alkoivat jälleen ajelehtia. Hän muisteli erästä soveltuvuustestissä ollutta tyttöä, josta oli tullut irtaantuja. Irtaantumista pidettiin jonkinlaisena geneettisenä sairautena, joka puhkesi murrosiän lopulla. Nimitys johtui potilaiden palavasta halusta "irrottautua yhteiskunnasta", mitä se sitten tarkoittikaan... Kun testi oli alkanut, tyttö oli kieltäytynyt siitä väittäen, ettei halunnutkaan opiskelemaan biologiaa. Tytön muita rikoksia olivat olleet hallituksen syyttäminen ihmisten geenimanipulaatiosta, valehteleminen, kiroilu ja "yksilönvapauden" vaatiminen. Onneksi geenipoliisit olivat tulleet nopeasti paikalle ja vieneet tytön pois.

Archieta ei kiinnostanut, mitä tytölle tapahtui, koska hän luotti hallituksen viisauteen yksilöitä koskevissa asioissa. Sen sijaan häntä oli jäänyt vaivaamaan yksilönvapaus. Hän ei täysin ymmärtänyt, mitä sana tarkoitti, mutta silti se täytti hänet kiihkeällä kaipuulla. Miksi se sana oli hänelle niin tärkeä? Hän oli varma, että hän tiesi vastauksen, mutta oli vain unohtanut sen. Aivan kuin ohut verho olisi estänyt häntä näkemästä lopullista totuutta. Archien pulssi kiihtyi kun hänelle valkeni, että juuri tämä asia oli vaivannut häntä koko aamun.

Hermostuksissaan Archie nielaisi Jihuu!:nsa. Silloin jokin naksahti hänen päässään. Hän kuuli lempeän äänen sanovan: "Archie, yksilönvapaus tarkoittaa sitä, että yksilö päättää itse siitä, mitä haluaa."

Tämä itsestäänselvältä tuntuva oivallus aktivoi Archien aivoissa alueita, joiden käyttö oli estetty häneltä heti syntymisen jälkeen. Archien aivoissa singahteli erilaisia mielihaluja, aivan kuin tulppa olisi poistettu niiden tieltä. Häntä huimasi erilaisten mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen määrä: hän voisi haluta mitä tahansa! Hän haukkoi henkeään ja yritti koota ajatuksiaan.

äkkiä Archie tajusi, että opetin oli taas keskeyttänyt luennon. Se kyhjötti hiljaa, aivan kuin tarkkaillen tilannetta. Archie tempaisi sen hikoilevalta otsaltaan ja laski sitten pöydälle.

Opetin silmäili häntä epäluuloisesti, aivan kuin olisi aavistanut jotakin olevan tekeillä. "Mitä tämä tarkoittaa? Luennon keskeyttäminen ilman selitystä on kiellettyä pykälän 31 perusteella ja voi johtaa väliaikaiseen erottamiseen yliopistosta!" Se alkoi surisemaan ja pomppimaan tarmokkaasti pöydällä. Archie tunsi sitä kohtaan ärtymystä. Hänen oli saatava aikaa selvittääkseen, mitä hänelle oli tapahtunut.

"Anteeksi. Selitys on se, että minulla on päänsärkyä." Archie ei tiennyt, miksi sanoi sen. Hän tiesi, mitä valehteleminen oli, mutta hänelle ei ollut koskaan tullut mieleenkään kokeilla sitä. Nyt epätosi lause lipsahti hänen huuliltaan aivan luontevasti. "Tulen myöhemmin takaisin luennolle." Joopa joo, tästähän tulee helposti tapa, hän ajatteli.

"En havaitse sinulla päänsärkyä, joten sinun täytyy valehdella. Minun on ilmoitettava sinusta geenipoliisille." Opettimen äänessä oli melkein anteeksipyytävä sävy. "Olen pahoillani, Archie. Sinä olit niin lupaava biologinalku."

"Ja paskat sinä mitään ilmoitat", Archie sanoi hitaasti. Elämänsä ensimmäisen kerran hän tunsi sisunsa kuohahtavan. Hän nousi äkisti ja potkaisi opetinta. Se yllättyi täysin ja paiskautui vinkaisten nurkkaan, toinen tuntosarvi katkenneena. Näky tuotti Archielle tyydytystä. Opetin nousi jaloilleen ja mutisi jotakin, mutta hiljeni, kun Archie mulkaisi sitä. Tilanne oli hänestä niin hassu, että hän hohotti ääneen. Opetin huokaisi syvään ja käpertyi nurkkaan sykkyrälle.

Archie tunsi itsensä suunnattoman itsevarmaksi mutta tajusi, että hän tarvitsi hyvän suunnitelman, jottei geenipoliisi nappaisi häntä. Hän istuutui. Hänellä ei ollut kokemusta suunnitelmien laatimisesta, koska hänen elämänsä oli suunniteltu etukäteen. Ennemmin tai myöhemmin joku huomaisi, ettei hän käynyt enää luennoilla. Hänen piti lähteä kaupungista, ehkäpä jopa maasta. Archie ei tiennyt, oliko kukaan koskaan livahtanut geenipoliisilta pakoon.

Oven takaa kuului viiden sekunnin ajan vaimeaa huminaa. Archie ei olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ellei ovi olisi höyrystynyt äänen myötä atomeiksi. Archie tuijotti näkyä suu auki. Sisään ryntäsi kaksi poliisia, joiden hihassa komeili punainen DNA:n kaksoisjuoste, geenipoliisin tunnus.

"Pysy paikoillasi, Archie", suurempi poliisi sanoi ja väänsi antigravikentän viiden G:n verran negatiiviseksi. Archie muuttui hetkessä painavaksi ja tunsi litistyvänsä. Poliisi napsautti

halvaannuslenkit Archien ranteisiin ja nilkkoihin, minkä jälkeen hän sääti antigravikentän takaisin normaaliksi.

Archie ähkyi rasituksesta ja yllätyksestä. Hän ei pystynyt liikuttamaan käsiään ja jalkojaan. "Ette voi tehdä tätä! Minä en ole tehnyt mitään!", hän protestoi.

Poliisi otti kasvoilleen byrokraattisen ilmeen ja totesi: "Se selviää pian. Tuo opetin lähetti meille tiedon mahdollisesta irtaantujasta." Archie huomasi, että opetin oli kiivennyt takaisin pöydälle ja virnisteli hänelle voitonriemuisesti.

Pienempi poliisi tuijotti Archien tummanvihreää pukua ja mutisi: "Aina ne ovat biologian opiskelijoita." Sitten hän otti esiin injektioruiskun, paljasti Archien käsivarren ja työnsi ruiskun hänen suoneensa.

"Auts! Mitä hittoa te nyt teette?", Archie kiljui närkästyneenä. Hän nimesi poliisin mielessään Mikki Hiireksi, koska tällä oli pitkä nenä, olematon leuka ja terävät pulisongit.

"Ole ihan rentona, otan sinulta verinäytteen. Ja yrittäisitkö hillitä kiroilukeskustasi, kiitos", Mikki sanoi. Hän täytti ruiskun neljäsosaan asti, irroitti sen ja tyhjensi sisällön kannettavaan analysaattoriin, joka kuului geenipoliisin vakiovarustukseen. Analysaattori vilkutti hetken valojaan ja heijasti sitten ilmaan hologrammin monimutkaisesta makromolekyylistä. Archie tunnisti sen jonkinlaiseksi proteiiniksi.

Mikki tarkasteli hologrammia ja puuskahti: "Se on kuin onkin (5-prioni. Mikseivät ne saa sitä toimimaan kunnolla kaikkien genotyyppien kanssa?"

Suurempi poliisi kaiveli kynsiään laserveitsellä eikä vilkaissutkaan hologrammia. "Kuulin huhun, että itse asiassa (5 toimii loistavasti. Vika olisikin siinä, että Jihuu! muuttaa sen tertiäärirakennetta, jolloin se inaktivoituu." Opetin virnuili edelleen ärsyttävästi Archielle.

"Mikseivät ne voineet testata Jihuu!:ta kunnolla ennen sen päästämistä markkinoille? Tai älä vastaa, kyse on tietenkin rahasta." Mikki kääntyi opettimen puoleen. "Kuule, voisitko skannata Archien etuaivokuoren assosiatiiviset alueet ja kertoa, mitä siellä on tekeillä?"

Opetin ryhdistäytyi, kääntyi Archieta kohti ja oli muutaman sekunnin hiljaa. "Synapsiaktiivisuus on lisääntynyt aamuun verrattuna 300 prosenttia, vaikka aktiivisuus oli jo aamulla normaalitason yläpuolella", se ilmoitti.

"Asia on selvä, meillä on tässä tyylipuhdas irtaantuja." Mikki taittoi analysaattorin kasaan ja Archie havahtui lumouksesta, johon oli vaipunut tuijottaessaan geenipoliisien työskentelyä. Hän oli unohtanut, että hän itse oli tutkimuksen kohteena. Vasta nyt hän alkoi pelätä. "älkää tappako minua!", hän aneli. "Lupaan haluta samoja asioita kuin muutkin biologit!"

Suurempi poliisi hörähti: "No mutta Archie, kuka tässä on tappamisesta puhunut? Me annamme sinulle vapauden tehdä juuri niin kuin haluat." Mikki otti esiin pienemmän ruiskun, jossa olikeltaista nestettä. Archie alkoi huutamaan hysteerisesti, mutta Mikki keskeytti hänet: "Tämä on vain nukuttava piikki." Archie rauhoittui hieman ja katseli, kun ruisku tyhjeni hänen suoneensa.

Häntä alkoi heti nukuttamaan armottomasti. Raukeus levisi hänen kehoonsa ja hänen pelkonsa haihtui.

Hän vajosi syvään ja rauhalliseen uneen.

* * *

Se heräsi vedessä. Sen vatsassa oli ontto tunne, minkä takia se etsi katseellaan jotakin syötävää. Kauempana näkyi lajitovereita, joille hämärästi tutut pitkiöt heittelivät hämärästi tuttuja pehmelöitä. Se punnitsi eri vaihtoehtoja ja päätti lähteä uimaan sinnepäin.

Se oli onnellinen.

Seppo Kuukasjärvi
Omistettu paranoidille Philip K. Dickille

Maahisista

Maahisia kutsutaan myös manholaisiksi ja maanalaisiksi. Ne muistuttavat erehdyttävästi ihmistä, niin ulkomuodoltaan kuin elintavoiltaankin. Ne asuvat perhekunnittain, viljelevät maata ja kasvattavat karjaa - aivan kuten ihmiset. Ne syövät samanlaista ruokaa kuin me, tekevät työtä, pitävät juhlia, synnyttävät ja kasvattavat lapsia, kuolevat. Maahisen keskimääräinen elinikäkin on sama kuin ihmisillä.

Maan väen iho on tummempi kuin valkoihoisen ihmisen. Niiden hiukset ovat useimmiten pitkät ja mustat, ja miespuolisilla maahisilla on huomiota herättävän paksu parta. Ne ovat lyhyempiä kuin normaalipituiset ihmiset, mutta eivät sen pienempiä kuin meistä pienikokoisimmat. Maahisen ulkonäöstä on liikkeellä ristiriitaisia tietoja. Eräs silminnäkijä kuvaa niitä ihmisen kaltaisiksi, mutta iholtaan sinisiksi. Hän on oletettavasti sekoittanut sinipiiat ja maahiset. Paljon yleisemmin maahisen uskotaan olevan polvenkorkuisia tai sitäkin pienempiä, karvaisia, pitkänenäisiä otuksia. Uskomus on väärä - mitä ilmeisimmin nämä ihmiset ovat nähneet hiidenväkeä tai menninkäisiä.

Maan väki on hyödyksi varsinkin maanviljelijöille. Pellot pysyvät kunnossa, ja jos viljelijä pitää väestä hyvää huolta ja on kohtelias, hän saa palkkiokseen hyvän sadon. Maahiset huolehtivat myös ihmisasumuksista ja asettuvat usein taloihin haltioiksi. Talon haltiamaahisen tyytyväisenä pitäminen onkin asia, jonka nykyihmiset liian usein laiminlyövät.

Maahiset ovat joukossamme. Niistä on hauska esiintyä ihmisinä, mutta talvisaikaan ne välttävät liikkumista ihmisten ilmoilla. Silloin ne voisivat paljastua helposti, koska ne eivät jätä jälkiä lumeen.

Usein ne liikkuvat näkymättöminä. Maahinen ei muutu itsestään näkymättömäksi, kuten hiitolainen, vaan se tarvitsee erityisen lakin. Jos saat käsiisi maahiset taikalakin, myös sinä voit aina halutessasi kuljeskella väkijoukossa ilman, että kukaan näkee sinua.

Mutta miten on mahdollista temmata lakki maahisen päästä, jos sitä ei näy? On olemassa yksi keino, mutta se on hieman hankala toteuttaa, koska nykyajan ruumisarkuissa ei ole reikäisiä lautoja. Kerron keinon kuitenkin, jos vaikka saisit käsiisi vanhoja arkkuja. Näin se käy: irrota kolmesta ruumisarkusta lauta, jossa on oksanreikä. Pitele lautoja päällekkäin niin, että reiät ovat toistensa kohdalla. Katso kolmen oksanreiän läpi: kaikki näköpiirissäsi olevat maahiset tulevat näkyviksi! Tempaa sitten lähimmän päästä lakki ja paina se salamannopeasti omaan päähäsi. Maahinen ei näe sinua, ja lakki on sinun.

Maahiset ovat lapsirakkaita ja hoitavat hyvin jälkikasvuaan. Ne ovat ystävällisiä myös ihmislapsille, joita ne pitävät hyvin kauniina. Maahisten maailmaan pudonneet lapset pidetään siellä mielellään, eikä niitä haluta palauttaa vanhemmilleen.

Elina Ranta, Maija Ranta: Haltijoitten mailla, maahisten majoissa; WSOY 1996

Kuningas Jargon Suruvirsi

niitti kirves kuolon kauhean
kaatui miehiä mainion maan
vaan loppuun saakka ukkoon turvaten
jalo kuningas seisoi porttia puolustain

vei tuhannen miestä hän mukanaan
kun julmaan joutui hän taistoon
miekkansa kylvi kuolemaa
kunniaksi ukon ja belvorin maan

kannusti kuningas jalo joukkojaan
perässään taistoon juoksemaan
kohti kunniaa tai kuolemaa

lainehti veri ja tyrskysi taisto
kiiri tuskaa kiroten huuto
höyryävään peittyi maa hurmeeseen
kuin kylmään kuuraan talviseen

vihdoin kutsui ukko omaansa
perääntyi edestä hurjan sotilaan
hän eteen kaatui valtaistuimensa
verinen tappara kallossaan

vain yksi isku tarvittiin, isku ukon ohjaama
yksi isku ja kahtia kallo, kahtia kultainen kruunu

Niin raukes rinta tuon sankarin
niin kirposi sormensa jalot
virkosi kahvasta kultaisen miekan
purskahti veri huuliltaan

niin lyyhistyi maahan hän
etehen valtaistuimen
kalahti kallo kivilattiaan
pirstaleiksi kruunu kunnon kuninkaan

vaan tyyni oli ilme kasvoillaan
kun ukkoa seurasi pöytään kuolemattomain

- Budek Dachtel -