Belvor

Varangassa Alkuvuoden päivinä 698

Serkku-rakas,

Kirjoitan sinulle nyt, kun luulen sinun jo asettuneen Neilian kaupunkiin. Olen kaivannut sinua kovin, mutta toisaalta olen onnellinen siitä ettet enää joudu täällä olemaan. Onneasi saat kiittää, kun täältä setäsi mukana pääsit lähtemään.

Mikään ei ole enää niin kuin totuimme sen olevan. Enää eivät kaiu laulut, kukaan naura eikä hymyile. Siihen ei enää ole mitään aihetta. Etelä on poltettu, poljettu maahan. Ennen niin kultaiset viljapellot ovat nyt vain mutaa ja kuolemaa. Pohjoinen on raunioina. Täällä ei ole enää mitään.

Muistatko, miten vielä joskus lauloimme? - - Jopa maani isäini maa, jopa mantuni, sukuni koto! Jopa rakkahat, armahat iäiset mulle kontuni, kotoni on! - - Mieleni palaa niihin päiviin ja haikeus täyttää sydämeni.

Sen jälkeen, kun pohjoinen suittiin keisarin köysin, on kaikki ollut kuin pahaa unta.

Onneksi sinä et enää ollut täällä, kun taistelut olivat pahimmillaan. Belvorilaiset eivät ikinä unohda päivää, jona herttuakunnista vahvimmat, vauraimmat ja loistavimmat irtautuivat sodasta ja isiemme maasta. Ajattele: kolmannes maasta repäistiin irti yhdessä silmänräpäyksessä! Andarin ja Dabriin kannalta päätös varmaankin oli hyvä - mutta mitä se meille tekikään! Tulevatkohan he ikinä kaiken kukoistuksensa keskellä ajatelleeksi mitä he meille tekivät?

Sen päivän jälkeen kaatui Belvorin armeija kuin syysheinä tuulen tieltä. Eivät enää laulut kaikuneet, eivät viirit hulmunneet.

Sota runteli pahoin kaiken maan; vain itäiset maat säilyivät siltä, mutta nekin joutuivat armeijan ryöstelyn kohteeksi. - - Siinä meni rusticaaneja ratsuineen meidän ruokavarastoillemme, meidän polttopuumme kainaloissaan, ja lopulta meidän isiemme omaisuus pohjattomissa kirstuissaan. - - Suurin osa entisistä herroista ajettiin vuorille pakoon. Omaisuus takavarikoitiin ja annettiin maan muassa uusien isäntien haltuun.

Onneksi Varanga säilyi; herttuaamme Francobeliä ei keisari voi pitää uhkana vallalleen. Herttuamme on nuori ja kokematon. Muille herttuakunnille uudet herrat sen sijaan asetettiin. Vanaraa hallitsee nyt herttua Montserrat ja Sikkimiä herttua Agamund. Kummastakaan herrasta minä en tiedä mitään. Saatan vain toivoa heidän olevan maltillisia ja kunniantuntoisia miehiä, jotka kohtelevat poltettua maata ja sen surkeaa kansaa hyvin, niin että jonakin päivänä Belvorimme on rakennettu entiseen voimaansa. Kunpa se päivä vain koittaisi meidän elinaikanamme!

Pohjoisilla vuorilla piileksii edelleen armeijan rippeitä ja hajanaisia kapinoitsijoita. Keskisessä Belvorissa kapinoita johti kauan armeijan komentaja sir Birgitta. Jotain tulosta ne taisivat tuottaakin, ainakin keisarin vallan lujittuminen niillä main kesti pitempään kuin muilla seuduin. Vaan enää ei kuulu kapinan ääniä sieltäkään. Hiljainen ja autio on maa.

Monet urheat miehet kuljetettiin keisarin Voitonjuhlille Scribikseen vuoden 695 syyskesällä. Itkin katkeria kyyneliä siitä kuullessani; kuinka se mies kehtasi niin tehdä? Eikö riittänyt, että kaunis maa oli poljettu maahan, pitikö hänen vielä ilkkua ja nauraa unelmiemme ja uhraustemme haudoilla?

Niillä juhlilla kuningas Ruben nousi keisaria vastaan. Meillä Varangassa siitä kuultiin outoja huhuja, varmistuvia kertomuksia ja lopulta täysi totuus: mies oli sen tähden julistettu maanpetturiksi! Monet niistä, jotka ennen sotaa olivat pitäneet Rubenia viheliäisenä pyrkyrinä, ja sen jälkeen maamme petturina, muuttivat silloin mielensä. Ruben taisi sittenkin olla yksi meistä. Niin lopulta ajattelin minäkin. Kukaan ei enää halunnut muistella, kuinka sodan jälkeen Ruben oli liittänyt perintömaihinsa laajoja alueita Belvorin puolelta ja yllättäen noussut arvaamattomaan kuninkaan asemaan. Monet niistä, jotka silloin kieltäytyivät kutsumasta häntä kuninkaaksi, olivat yht'äkkiä valmiita tarjoamaan miehelle turvapaikan tämän pakomatkalla keisarin kaupungista.

Monesti minäkin mietin, missä mies liikkui. Havaintoja kuultiin vuorten eteläpuolelta ja kuulemma itäisiltä alueilta Ulekin suunnalta. Jotkut kertoivat nähneenä Rubenin Laspinissa, matkalla hakemaan zakharalaista vaimoaan ja tämän tatuoitua armeijaa apuun keisarin vastaiseen sotaan. Tiedä sitten, kuinka useat niistä huhupuheista totuudellisia olivat.

Rubenin jälkeen nosti keisari kuninkaaksi Schnautschbartin pojan, Hänschenin. Poika marssitettiin Voitonjuhlilta takaisin kruunu kulmilleen laitettuna. Minäkin näin tornista vilauksen siitä saattueesta. Rusticaaneja valui vain lisää maillemme. Marsalkka Jacques Qatan esiintyy kuninkaan neuvonantajana. Voi vain kuvitella hänen neuvojensa laadun, ja nuoren kuninkaamme niitä kuulemassa. Pahalta tuntuu ajatella sitä poikasta raskas kruunu kulmillaan - ei hän kuinkaan voi ikinä täyttää isiensä istuimia. Keisari tiesi sen kyllä. Nuoren pojan elämä valuu hukkaan näin; nukkehallitsijana jonkin aikaa, sitten hänet heitetään pois tarpeettomana.

Tiedän, en saisi ajatella niin. Tiedän, että minun tulisi ajatella vain hyviä ja yleviä ajatuksia. En vain jaksaisi enää. Isien maa on vieraiden hallussa, eikä kukaan kykene nousemaan sortajaa vastaan. Siksi syvälle on isketty keisarin miekka maamme sydämeen.

Qatanin ohella toinen maillemme asettunut rusticaani on herttua ja marsalkka Rene Foye. Naituaan Lady Livio di Salierin hän sai alaisuuteensa di Salierien suuret maat sekä linnoitukset Belvorin tärkeimmästä solasta. Siinä samaisessa solassa kuuleman mukaan käytiin sodan merkittävimpiä taisteluita, ja nyt sekin on rusticaanin hallussa. Lisäksi Foye komentaa eteläiseen Belvoriin sijoitettuja keisarillisia joukkoja.

Rubenin maat ovat edelleen isäntää vailla. On kerrottu, että piskuista Nedian kreivikuntaa hoitaisi nyt (Rubenia edeltäneen herran) vanhimman tyttären nainut ritari Rudolf de Vôute, mutta Jharvia lienee voutien tai muiden luotettujen rahvaanmiesten hallussa kunnes keisari sen jollekin antaa.

Voi serkku, onneksi et ole enää täällä näkemässä tätä hävitystä! Kuinka kaikki kaunis ja vahva voikaan kuihtua pois, kunnes on vain pelkkää tuhkaa, joka sormien lomasta maahan valuu.

Kaikkein kamalinta en ole sinulle vielä edes kertonut. Sodan yhteydessä ne inhat rusticaanikoirat tunkeutuivat myös kirkkoihin ja kappeleihin; kellot, alttarimaalaukset ja -vaatteet, kaikki kultaiset Ukonpyörät - ja rautaisetkin - kannettiin ryöstelijöitten kärreihin!

Kuulin, että lisäksi Ukon kirkolle on asetettu pakkoveroja, ja omaisuuksia on takavarikoitu. Yrittääkö keisari estää meitä kuulemasta Ukon sanaa ja saamasta lohtua tämän johdatuksesta? Tuomitkoon ikuinen Ukko tuhoon tuon mitään kunnioittamattoman ahneuden! Heti sodan jälkeen maahan virtasi vieläpä sellaisiakin kirkonmiehiä, jotka alkoivat saarnata siitä, että tappiolla Ukko rankaisi nurjamielistä ja ylpeää kansaa, joka ei kunnioittanut Ukkoa eikä esivaltaa. Keisarin lähettämiä saarnamiehiä taatusti ovat nuo! Pahaa tekee, kun monet niihin sanoihin silti uskovat. Eivätkö ne ymmärrä, että keisari on valmis mihin hyvänsä tekoihin! Se mies on yhtä häikäilemätön kuin vanhakin!

Ei, nyt minun on lopetettava. Nämä muistot saavat mieleni pettyneeksi ja haikeaksi, vihaiseksi ja katkeraksi. En halua tuottaa sinulle enempää surua näillä muisteloilla. Toivon koko sydämestäni, että Ukko viisaudessaan kääntää suurta Pyöräänsä ja Belvorin onni kääntyy parempaan.

Ole onnellinen siellä, rakenna parempaa elämää.

Kunnes tapaamme jälleen,

Elodie.

Kansallislaulu

Laulettuna

MP3, Windows media 9

Nuottina