Ukon usko

Ukon tarina

Ukko on Jumala, ainoa. Alussa ei ollut muuta kuin tuhkaa ja tulta, maa ja Ukko. Ukko otti tuolloin vasaran käteensä, keräsi tuhkasta raudan ja tulesta valon. Ja niistä Ukko takoi maailmaa. Iäisyyden hänen vasaransa iski, kerran toisensa kumautti Ukko, kunnes lopulta hän oli tyytyväinen. Niin oli Ukko takonut maailman, ikuisen ja loputtoman. Yksin hän seisoi, katseli kättensä työtä. Hän piti näkemästään, auringosta, maan kamarasta. Ukko pudisteli käsiään ja niihin jääneestä tulesta kipunoitsi taivaankannelle tähtiä, jotka öisin loistivat yötaivaalla. Niihinkin Ukko oli tyytyväinen. Hän nauroi ja antoi vasaransa vaipua kädestään.

Mutta maailma oli autio ja Ukko alkoi luoda siihen elämää. Hän takoi ensimmäisinä olemaan puut, haltiat, myyrät ja kaiken muun maan väen, jotka asettuivat kaikille maankolkille. Sitten hän loi linnut ja kaiken muun ilman väen, antaen sille koko taivaan kannen valtakunniksi. Viimeisenä Ukko loi meren väen, kalat, hylkeet ja merikäärmeet. Ne asettuivat maailman kaikkiin meriin, jokiin ja järviin. Ja taas Ukko nauroi, sillä hän oli tehnyt hyvin.

Ja niin Ukko jätti maailman moneksi ajaksi.

Kun Ukko viimein palasi, oli maailman henki niin kuin Ukko sen oli jättänyt. Mutta Ukko oli tullut takaisin jatkaakseen työtään. Hän katsoi maailmaa ja nosti jälleen vasaransa käteensä. Hän takoi maailman huipulla kuusisataa ja seitsemän vuotta. Hänen vasaransa ääni kaikui läpi maailman, joka iskulla maankamara liikahti ja meri lainehti. Noiden iskujen takia meri vieläkin nousee ja laskee, niin väkevin iskuin Ukko takoi vuoren laella.

Ja kun Ukko palasi vuorelta oli hänellä mukana pieniä olentoja, pieniä jumaluuksia, jokaiselle asialle maailmassa yksi. Ne hän asetti eteensä ja suuteli niihin elämän. Sitten hän puhutteli viimeisen kerran suoraan luomiaan silmästä silmään ja käski pienten jumaltensa asuttaa maailmaa niinkuin parhaaksi katsoivat. Sitten Ukko nosti vasaransa olalleen, astui vaunuihinsa ja lähti. Tuon päivän jälkeen ei kukaan ole häntä nähnyt. Joskus hänen äänensä tai naurunsa voi kuulla metsän keskellä tai vuoren uumenissa, tärkeän päätöksen hetkellä tai juuri ennen unen harson laskeutumista. Koskaan hän ei kuitenkaan palannut maailmaan, ei tähän päivään mennessä.

Niin Ukon lapset siis jäivät yksin. Ikiajat he asuivatkin rauhassa maailmaansa, joka oli täydellinen. He olivat onnellisia eikä heillä ollut elämässään valittamisen sijaa. Jokainen heistä oli osa Ukkoa ja osa maailmaa.

Mutta lopulta päätyivät pienet jumalat sotaan, syistä ei vieläkään olla yhtä mieltä. Joidenkin kertomusten mukaan kyse oli ahneudesta, joidenkin mielestä vihasta. Joidenkin tarinoiden mukaan jotkut pienistä jumalista halusivat nousta Ukkoa vastaan, toisten tarinoiden mukaan seurata häntä tai luoda elämää vastoin muiden tahtoa. Lopputuloksena oli kuitenkin sota, jossa kaikki pienet jumalat saivat surmansa tai katosivat. Sota lienee ollut pitkä ja vaikea, sillä vieläkin on örkkien tarinoiden mukaan paikkoja, joissa tuon sodan jäljet ja äänet ovat juurtuneina kallioon.

Sodan aikana pienet jumalat vuodattivat toistensa verta ja tuosta verestä kasvoivat niin ihmisten, peikkojen, lohikäärmeiden, örkkien kuin monien muidenkin kansojen suvut. Ne sikisivät mikä minnekin, kaikki pahuudesta syntyneinä, sotatantereet kehtoinaan.

Niin jättivät Ukon lapset jälkeensä omat jälkeläisensä. Kuin syntymässään näkemiään näkyjä toistaen ovat nuo kansat siitä päivästä toisiaan surmaten pyrkineet hallitsemaan ja alistamaan, luomisensa taakkaa kantaen. Mutta myös Ukon henki, luomisen ja rakentamisen halu, asuu meissä jokaisessa. Ukon kirkon oppi ja asema

Edellä kuvatun kaltainen on perusnäkemys, joka Ukon kirkolla on Bournessa. Usko on ollut nykyisessä muodossaan noin kaksisataa vuotta, örkkisotien loppumisesta ja kirkkojen yhdistämisestä lähtien. Ihmisten ja örkkien kirkkojen näkemyksissä on yhäkin suuria eroja, samoin kuin eri kansojen näkemyksissä. Mitä suurempi valta kirkolla kullakin alueella on ja mitä suuremmassa määrin ihmiset ovat kirkon johdossa, sitä tiukempi ja anteeksiantamattomampi kirkon oppi on.

Kirkon oppi perustuu edellä kerrottuun luomiskertomukseen ja erinäisten Ukon tahtoa totelleiden profeettojen tarinoihin. Kummankin osalta lähteet ovat moninaiset ja jatkuvan uskonnollisen keskustelun kohteena.

Jo luomiskertomuksesta ollaan montaa mieltä. Ihmiset ovat kautta aikain uskoneet Ukon luoneen ihmiset ennen lapsiaan ja taistelussa kuolleiden lasten veren vääristäneen ihmisistä örkkejä ja muita otuksia. Samoin ihmisten uskossa on korostunut oikeudenmukaisuuden ja koston tärkeys Ukon palatessa heidän kertomuksissaan tuhoamaan lapsensa, jotka eivät ole pitäneet maailmaa kuten heidän olisi kuulunut. Örkkien tarinoissa Ukko taas on lempeä luojajumala, jonka luo elävien henget kuoleman tullessa matkaavat, ja jonka armo on suuri.

Örkkien tarinat ovat leikkimielisiä ja eläviä, kertoillen Ukon retkistä ja hyväntuulisuudesta. Tarinat pyhimyksistäkin ovat hyvästä elämästä ja viisaudesta kertovia. Tarinoita kerrottaessa tulee nauraa ja syödä. Koko usko painottaa hyvien tekojen ja oikeiden tarkoitusperien merkitystä, sitä kuinka onni on saavutettavissa hyvyyden ja ymmärryksen kautta.

Ihmisten tarinat taas ovat tarkkoja ja verisiä, kertoen jokaisesta haavasta, jonka Ukon lapset toisiinsa löivät. Pyhimystarinat ovat kärsimyskertomuksia, joissa pyhimys joutuu uskonsa vuoksi kärsimään sanoinkuvaamattomia tuskia. Tarinoiden on tapana loppua, kun kärsinyt pyhimys kostaa kaksin verroin kaiken hänelle tapahtuneen tai, jos hän on kuollut, hänen sukunsa surmaa jokaisen pyhimykseen kajonneen yksitellen. Ihmisten uskossa keskuspilarina on ollut järjestyksen etsiminen kaaokseen, alkuperäisen maailman etsiminen, huonon aineksen saaminen pois itsestä ja maailmasta. Oikeuden on tapahduttava hinnalla millä hyvänsä, eikä armeliaisuus ole tullut kysymykseenkään. Totuus ja oman arvon tunteminen ovat keskeisiä ominaisuuksia. On uskallettava ja tehtävä.

Kuolemanjälkeisestä elämästä niin ihmiset kuin örkitkin ovat samaa mieltä. Hyvin eläneet ihmiset matkaavat Ukon taloon ja heidän ovelle koputtaessan sitä ei jätetä heille avaamatta. Ukon pirtissä he elävät ikuisesesti nuoruuden voiman täyttäminä, syöden, juoden ja jumalaa palvellen.

Siitä millainen hyvä elämä on, ei ole löydetty yhteneväistä käsitystä, vaan ihmisten ja örkkien erilaiset uskomukset ja toiveet ovat muokanneet hyvin erilaiset näkemykset asiasta ja kirkon eri siivillä on erilaisia näkemyksiä asiasta. Rehellisyys ja hyvään pyrkiminen ovat harvoja yhteisiä ihanteita ja ylettömyydet nähdään kaikkiala kirkon piirissä syntinä.

Ukonpyörä, uskon tunnus, on ihmisperua. Ukonpyörän kerrotaan murskaavan sydämeltään mädät kun Ukko palaa seuraavan kerran. Örkit eivät usko Ukon palaavan, heidän mielestään Ukko takoi lapsensa juuri antaakseen maailman heille, jättäen sen sitten kulkemaan siihen suuntaan, kuin haluaa. Ihmisten usko on lieventynyt örkkien kanssa vietetyn kahdensadan vuoden aikana, mutta örkkien keskuudessa on vastaavasti alkanut ilmetä ääriryhmiä, erityisesti keisarikunnan armeijaan kuuluvien tai kuuluneiden keskuudessa.

On kysymyksiä, joihin suoraan uskosta on vaikea löytää vastauksia. Ukko ei itse koskaan haltioidenkaan kertomusten mukaan ole puhunut muista uskonnoista, luonnollisestikaan. Koska muut uskonnot ovat sinänsä jo mahdoton käsite, on niiden palvojia mahdoton ymmärtää. Monet ihmispyhimykset sen sijaan ovat tuominneet ne, niiden muassa tosin myös örkkien kirkon ennen kuin paljastui että kyse oli samasta uskosta. Tällä hetkellä asiasta käydään jo yli sataa vuotta jatkunutta keskustelua siitä, mitä zakharalaisten ja Ulekin heimojen kanssa tulisi tehdä. Kadakithis I kannatti uskonvapautta, mutta hän on kuollut, ja kirkko otti hänen kuolemansa jälkeen erittäin kielteisen kannan muihin uskontoihin ja kielsi niiden suorittaman käännytystyön kokonaisuudessaan. Ainakaan Laspinissa tämä ei toiminut, Almorissa sen sijaan poltettiin vääräuskoisia kirjanoppineita heti julistuksen jälkeen julkisesti.