Runokokoelma: Tanssikaamme vielä
OI RAKKAUS
oi rakkaus
kuni yöllä kirjoittaa
runon riimin riipiväisen
riipustellen riisintäyden
eikä unta saa tuo poika
jok' on niin ahnas
ja kaihossaankin tuhti
TANSSIKAAMME VIELÄ
voima on meidän
me päätämme
me teemme tavallamme
on uuden ajan alku
vanhan ajan tapaan
vanhan voiman alla
on naamiaisten aika
voiman ja väkivallan
kuten ennenkin
rakkauteni on nuorta
minä näen totuuden ajastani
sodan keväässä koen enemmän
vallat ja maat kompuroivat
nousevat
meidän epätoivomme voimin
minä tunnen uuden voiman
taistelen vailla uskomuksia
vain voittojeni tähden
tanssikaamme vielä
tämä ilta on meidän
KORSKEAN RUNONRATSUN LAUKKA
minusta on haaveilu kuin miehen työtä
kun saa ratsastaa vaahtoavan vaahtopään harjalla
ja korskuvaa runonratsua laukkaan innostaa
siksi minä rakastan neitoa Almorin
oi neito Almorin,
sinua tahdon ja myös halajan
kun aamu koittaa en toista ajattele
sillä olet kaunein päällä maan
ja minä komein
eikä meitä koskaan kukaan kiinni saa
jylhän vuoren huipulta nostamme purjeet
ja purressamme on kaunein rakkauden purje
RAKKAUDEN LAULU
olet kaunis nainen
ja minä olen hurmaava mies
ethän kiellä mua käymästä
suuteloon
ja parvellasi huuteloon
käyn ja siit' on pelko pois
kun sanon sulle armas:
emmekö ole toisiamme varten luodut
ja vastaat
NEIDON VASTAUS (tapahtumapaikkana Zakharan kuumat pakanamaat)
tullos herra
mull' on jano huuliltasi
mesimarjan poimia voin vaikka heti
tai kohta vasta jos ei kiire ole sulla
olethan sinä terve
ja kaikista komein
herraskainen
orhimainen
härkäpäinen
mokomaista ei löydä muista maista
oi ori Belvorin
sut etsin kautta Almorin
SUURI HÄMMÄSTYS AAMUTUIMAAN
olin kalalla veljeni kanssa
kun hän sai saaliikseen puhuvan saaliskalan
joka sätki eviään
ja veli söi eväitään
kun virkkoi kampela
"säästä minut
sillä olen rakastunut naiseen
joka ei minua huomaakaan
anna vielä mahdollisuus
ja yhdessä kelluisimme rantaveteen
kutisimme sata siementä rantaveteen
ja kuolisimme lemmestä rantaveteen
ja sitten voisit syödä meidät"
SILMÄSTÄ SILMÄÄN KUOLEMAN LÄHETTILÄÄN KANSSA ILLALLA
en enää voi laulaa Belvorin maasta
kun sota sen raiskasi ruton lailla
ja ruoste miekan söi
siellä näin sotatantereen päällä hengettären
jollaista en ollut koskaan ennen nähnyt
eikä kukaan tovereistanikaan
(esimiehiltäni en tohtinut kysyä)
yhdessä kävimme miekkatanssiin
ja hän repi rautapaitani auki
sitten suuteloon kävimme kalmaiseen
oli kylmästä kohmeessa kaulani
kun heräsin oli kuvajainen mennyt
mutta niin olivat kuolleet toverinikin
ja itsekseni kuljin maita kotiin
tovereittenikin eväät syöden
IHMEELLINEN ZAKHARAN NOITAVALTAKUNTA
kutrassapa asui mamelukki
jok' ei ollut mikään lukki
vaikka nukkui kuin tukki
oli päänsä alla kanto
seetripuusta punnittiin naulan pala
se myytiin, ei ollut siinä oksa
mutta kasvoi osassansa verso
josta pian nousisi oras
ja lintu jok' taivaalla lensi
oli - arvaat jo varmaan -
tavi
näin kertoi minulle idän henki ihmemaasta
RAKKAUDEN KUKKA
Kaunein kukka rakkauden
on ruusu musta, ei punainen
Ken ruusun mustan saa
sitä odottaa outo maa
Maa seikkailun
maa janon
maa kuuman lemmen palon
Jos siis ruusun mustan saat
kutsuu luoksein sua nyt lemmen maat
NEITO TUULITUKKA
Oi miksi oot niin kaukana
sä neito tuulitukka
Etkö tiedä et sä kauniinp oot
kuin ykskään kedon kukka
Ja ihosi sun
tuo vihreä niin
mieleni mun
saa taivaisiin
Oi tulisit jo tänne
sä neito tuulitukka
Niin hellä sulle oisin
kuin suuri lämmin sukka
LEMMEN TIKARI
Myrsky pimeä
veitsi viiltävä
kaulan katkaisi
rakkaani parkaisi
Kuka saattoi tehdä sen
kauhean hävityksen
sun perääs nyt itken
yksin kun oon
Ja tyydyttävä mun on
onnettomaan kohtaloon
MIELI NAISEN
Oi sä nuori poika
ken neitoas halajat
Oi sä mies
ken vaimoas rakastat
Naiset nuo
ne iloa tuo
vaan on mieli naisen
suuri mysteeri vain
Ja jos tahdot tietää
ol' se arvoitus ain
YÖN KULKIJA
Tumma hahmo yössä hiipii
rakkauden siteet auki riipii
Viekoittelee ladyn
saa sulhon toisiin aatoksiin
Kukkia vain jakaa
ajaa mielen aivan pyörryksiin
On kukka tämän hahmon
ruusu musta piikikäs
Unhoittaa voit oman tahdon
kun ruusu tää on kädessäs
Rakkauden kukka ruusu on
ja onnea se tuottaa
Mut tähän ruusuun kannata sun
ei ollenkaan nyt luottaa
Sillä ruusu tumman puhuva
vain kuolemaa on tuottava
Ja kulkee jälleen hahmo yössä
Enää muutama ruusu
jäljellä vyössä
Niin tehnyt taas on mustan työn
valtiatar yön
ÖHKÖMÖNKIÄINEN
Suuren pulan
Kynäsulan
Löytää pää
Pieni tää
Tuosta taskuun
Ukon laskuun
Nyt on kynä
Pöllittynä
Tuoksu illan
Lampaanvillan
Nousee into
Hulluuskukinto
Katkoo karvan
Tulokseksi harvan
Sängen saa matalan
Tempun teki katalan
Ikkunan pielukseen
Virittää riemukseen
Pelkoa kiulun
Pirunviulun
Sillä soitellen
Kovasti koetellen
Korvia käen
Talonväen
Hiipii yössä
Koiruustyössä
Katseensa jäinen
Se on öhkömönkiäinen
AJATELMA IKUISESTA RAKKAUDESTA
Onko rakkaus ikuinen
tää nuori lempi tulinen?
Vai niinkö on se vanha vakaa
rakkaus joka rauhan takaa?
Niinkuin saapuu muutto lintuin
loppuu liekki lemmen, riutuin
Kun näin elää, olan takaa
ei mikään pysy, ole vakaa
Kauas voi elämä kuljettaa
kun sitä paljon nähdä saa
RAKKAUDEN TUSKAT
seis!
en saata enää jatkaa
siis en enää matkaa
kun on jalkani kuoliossa
oih!
kun rintaan koskee
ja häipyy puna posken
kun on syömmeni kuoliossa
ma armaani menetin
tuolle ritarille armottomalle
ja pian käyn mullan alle
en saata jatkaa
en enää matkaa
vain meriministerin tyttären suudelma
saattaisi kuolevan pelastaa
RAKKAUDEN LOPPU
älkää seuratko minua
sillä olen matkalla maille
joilla ei rakkaus asu
lemmettömän maan ritari olen
vaikka olen selvinnyt ansoista
ja ei nuoli edes pohjetta viistänyt
olen nyt voimaton
kun eessä rakkauden loppu on
TURMIO
oon kuin jyrkänteen eessä
kuin laiva matalassa veessä
on jalkojeni alla silkka turmio
kuinka sanoit kovin sanoin
ja minä vain anoin
ettet mua hylkäisi, oi neito!
sulle kaikkeni annan vain
sulle soi lauluni lalalain
KUNNIARUNO JALOLLE KEISARILLE RUNOILIJA VINCENTILTÄ
(runoilija:)
teidän armonne
matalana eteenne polvistuen
sallitteko että lausun
runomittaa muutaman?
(jalo keisarimme:)
sano sana
sillä olethan mieluisa mulle
melkein voisin hovin sulle
perustaa
(runoilija:)
kiitän
mitä kohteliaimmin kumarran
ja värssyn niin aloitan:
taivaan purppuralla sävyllä maalasit
oi keisarimme suuri sotaherra
joka voitit Belborin
ja alistit Laspinin
ja alistit Almorin
ja joka olet Ulekissa herra
vain sanon
ettei maalle yhtä suurta
miestä voi kuunaan syntyä
kuin on keisari Bournen maan
häntä aina muistaa saan
PAATOKSELLINEN RUNO KEISARIN KUNNIAVARTIOSTA
ketkä ovat tulleet Ulekin perältä
polttaneet maan tuhkaksi
ja tallanneet vihollisen pieniksi muruiksi
joita torilinnut kuljettavat!
ketkä ovat nuo
joiden suut röhkivät rasvantäysinä
pielistä valuu kuola
kun he asennossa seisovat!
keille kahdelle on annettu tehtäväksi
kuolla keisarin puolesta
mutta eivät aiokaan kuolla
vaan murskaavat vihollisen!
nuo miehet seisovat kuin tammipuut
eikä heitä voi horjuttaa
sillä heidän mielitekonaan on tappaa!
tuo on keisarin kunniavartio
jota ei kutsuta nimillä
sillä he tulevat kutsumatta
ja murskaavat vihollisen pieniksi siruiksi!
LAULU VÄÄRÄSTÄ USKOSTA
Se maa oli kerran kaunis
mikä Laspinin nimen sai
Vaan oli myös liian aulis
Ukon hylkäämäänkin kai
Sillä maa armas ja suuri
vaipui viettelysten alhoon
ja sortui uskon muuri
vuoksi valheisen haloon
Tuli miehiä etelän laivoista
julistamaan petollista sanaa
ja väärään uskon taipumatonta
ei ollut siellä montaa
Ja siksipä sodan tullen
tuo petollinen maa
sai kokea kaiken sen
mikä petturin on omaa
Tämä oppikaa siis nuorna:
Ukon sana ainoa on,
vihamiehilleen on hän hurja
siis ole soturi kirkon
runoratsun mukana kiisivät Oskar ja Vincent Ulrich