Otteita Oskar Ulrichin teoksista

Humps!
------

 (omistettu pikkupojille ja möröille)

Oli peikko pikkuinen tuo
 vaan ei heikko laisinkaan
Vaikka peitto turvansa suo
 saa ei poitsu unta lavitsallaan

Oli äiti kärttyinen tuo
 jok' ei poitsua uskonut olleskaan
Vaikka suustansa selityksen vuo
 yhä villimmin virtasi vaan

Oli poika itkuinen tuo
 kun ei hänt' äiskä ota todesta
Sen peikkokin huomaa, huo
 saa äiskä moukarista

Humps!

Jos on usko heikko, 
 virkkoi peikko
Se puutetta on vaan,
 mut' siitä rangaistaan


Riutuvaa rakkautta
------------------

Vaaleat hiuksesi sun
saavat mieleni mun
ilosta runoilemaan.
Odotan hetkeä, jolloin sut tavata saan.

Ensisilmäyksen rakkaus mut valtaa, aah.
Äänesi sun, se mut sekaisin laittaah.
Mun oman armaan,
mis' mä tavata saan.


Tislaan
-------

I 

oven taakse kätkin kaiken tärkeän
	olennaiset suolat
	marjapussit
	hiiva
	sokeri ja mallas
tänään tislaan
odotan aamun koittavan

mikä on pienen miehen olla
oven takana lämpimässä
kuunnella pannun pulputusta

ei parempaa kohtaloa
ei voi odottaa muuta
ei toista janota

tänään minä tislaan

II

minä tiesin kaiken
lensin taivaan katolle ja Ukon kanssa painiin kävin
'kas näin mennään!' sanoin minä
'poika poika elä elä elä!' sanoi Ukko
ja sitten painittiin

ja painin jälkeen puhuttiin
oli sillä asiaa mutta oli minullakin
siinä väiteltiin kunnes pohjat näkyi

annettiin selkään perkeleille
maattiin kyljikkäin

III

aamu heitti vedet kasvoille
avasin kirvelevät silmät


Pilkkalaulu
-----------

sulffuuripentele!
merkkuurimokoma!

kuuntelin tietävien puhetta
minä nauroin niille
luulevat jotain ja heti väittävät
että kala miettii kuolemaa

kumma kun ei tullut mieleen
kun aamulla söin lohta


Oodi kuolleelle rakastetulle
----------------------------

 (omistettu örkkinaisille)

Kun kelmeenä siintää kasvois iho,
vaaleenvihreet kasvos iäksi katoo.
Tiedän: enää tästä et sä liho
- sulokauneutes ruokkii enää matoo.
Tuonen oma on orvasketes hipiä,
syömmeni lemmestä yhä on kipiä.

Silmäs suuret ja ymmärtäväiset
nyt iäksi suljetut on.
Pupillis ennen niin laajentuvaiset
nyt valtaa kelmehys kuolion.
Kuoltuas selvä on työmme:
sinun sulopiirtees suihin me syömme.


Zakharan maa
------------

 (omistettu sulttaanin tyttärelle)

Niin kauniina nous päivä Zakharan mailla
mi maan äärihin levittyy sinitaivon lailla.
Ka maailmass' onko uljaampaa
kuin loisto, mi kaiken se jättää taa!

Ma sua halull' tervehdin
suuruutes ja loistos tiedänhän.
Oi, suvaitse mut ottaa vastaan
vierahana naapurmaan!


Pakeneva sulotar
----------------

Oi neito, on piirtehesi vailla vertaa,
niit miksi nähdä sais en toista kertaa?
Kuin kutsuvina raottuu nuo täydelliset huulet,
jotka multa suljet - niin sä luulet!

Vaan tiedä, että rinnassani palaessa liekin
mä sua seuraan, minne tiesi viekin.
Nähtyäni kauneutes - se rajaa täysin vailla -
olen valmis kuolemaan kaiken saaneen lailla.


Miehen kunnia
-------------

Matriarkan nyrkki
Ihmisen kirves
Missä on örkkimiehen kunnia

Maahanko vuodatettuna
Liedenkö tuhkassa
Kadotettuna alistuksen vuosisatoihin

Nouse mies
Muista isäisihäpeä
Irroittaudu kahleista ihmisen ja naisen


Neidon ylistys
--------------

Ihosi loistaa kuin tuore metsä
Kasvoillasi kuultaa ihana vihreys
Hiuksesi kuin naavaa on
Kauniimpaa väriä hakea saa
Vuoria muistuttavat hampaasi
Taivasta kohti valkohuiput kohoaa
Kuin metsäin lammet silmäsi ovat
niin pyöreät ja syvän siniset
Kutsuvat minua kukkulat
Vaativat minua vuoret
Metsä mieltäni kaihertaa
Mutta sinusta vain rauhan saan


Pohjolan valkea impi
--------------------

Ah sinä valkea impi
Neito kauniimpi muita
Kuin kuu loistavat valkeat kasvosi
Auringonsäteinä leviävät kultaiset hiuksesi
Missä olet ollut neito kaunis
Silmäiltäni piilotellut tähti pohjolan
Kun kerran sinut nähdä sain
Ei sydämeni ikänä rauhaa saa
Ei sydäntä niin lempeää
Vartta niin sorjaa muualla lie
Ah neito pohjolan
Sinua nyt halajan


Arki koittaa
------------

Kättä jalkaa kaluan
Surun murtama mä oon

Olet poissa rakkaimpani
Vain koipi susta jäljel on

En enää koskaan silmiäsi nähdä saa
Vain muisto maukas mulle jää

Pian suruni ohi on
Aika murheen mennyt

Jatkuu elämä arkinen
Pottua kun kaluan