Örkit

Ulkonäöllisesti örkit eivät juurikaan eroa ihmisistä muuten kuin vihreän ihonvärinsä suhteen. Siis kooltaan, ruumiinrakenteeltaan ja ulkomuodoltaan he muistuttavat ihmisiä.

Suurimmat erot ihmisten ja örkkien välillä ovat kulttuurisia. Erityisesti: örkkeillä on johtavassa asemassa nainen eikä mies niin kuin ihmisillä. Tämän lisäksi örkit ovat ihmisiin nähden pohdiskelevampia, rauhallisempia ja vähemmän alttiita väkivaltaan. Siksi örkkejä on hallinnolliisissa viroissa ja taiteen harjoittajissa suhteessa enemmän kuin ihmisiä.

Örkit ovat hyväksytty osa yhteiskuntaa eikä suurempia rasistisia käsityksiä liiku, joskin ihmismiehet saattavat pitää örkkimiehiä vätyksinä --- nämä kun tottelevat vaimojaan. Vastaavasti örkkinaiset saatetaan kokea varsin päällekäyvinä. Örkkien kanssa tekemisissä olleille tämä ei kuitenkaan ole ongelma, vaan siihen on totuttu. Bournen väestöstä örkkejä on noin 20-30%, mutta örkit eivät ole jakautuneet tasan. Laspinissa ja yleensäkin etelärannikolla heitä on vähemmän ja Ulekissa jopa puolet väestöstä on örkkejä.

Seuraavaan tapaan kirjoittaa eräs pohdiskelija kirjeessään örkkikansan ominaisuuksista:

Hyvä ystäväni Giancarlo,

Monasti olet pyytänyt minua kertomaan asioista, joihin olen täällä rajamailla törmännyt. Totta on, että Rusticanian örkit ovat juuriltansa kauas kulkeneet ja monia ikitapoja unohtaneet ja poies jättäneet.

Monien örkkikansan naisten ynnä miesten kanssa olen lukemattomina iltoina istuskellut, ja ylös paperiini heidän kertomuksiansa kirjannut.

Kuten sinäkin toki tiedät, on naisväki örkkein keskuudessa sukupuolista voimakkaampi ynnä arvostetumpi ja siten myös määräysvallan haltija: armeijoiden ylin johto on naisväkeä, maaläänien hallitsijat samoin, sekä yleensäkin perheenpää on nainen. Ne naisörkit, joiden kanssa keskustelin, pitävät luonnollisesti tätä järjestystä hyvänä ja oikeana, sekä perustelevat sen jumalan luomana järjestyksenä. Heidän mukaansa Vorek (se on heidän nimityksensä Ukolle) halusi luoda miehet ja naiset erilaisiksi kyvyiltänsä niin että nämä toimisivat yhdessä. Arvata saattaa, että örkkimiehet eivät ole aivan yhtä innoissansa ajatuksesta, sillä eihän kodinhoito, ompelus ja lastenkasvatus miehen puuhaa ole, eikä suurta tyydytystä heille tuottane myöskään mahdollisuus armeijassa toimia vain lihasvoimana ja tykinruokana. Eipä ihme, että miesasiamiehet - kuten suuri runoilijamme Oscar Ülrich - ovat saavuttaneet joltisenkinlaista arvostusta ja kuulijakuntaa ainakin Rusticaniassa, jossa naisväen ote miehistään ei ole yhtä ehdoton kuin täällä kaukaisilla rajamailla.

Oscar Ülrichin tapaan monilla muillakin örkkimiehillä on huomattavia runoilijantaipumuksia ja ovat he muutoinkin sivistyneempiä kuin äkäiset puolisonsa. Voisi melkein sanoa, että örkkinaiset ovat hallitsijoina melkein irvikuvia ihmisten pahimmista lääninherroista: pahantuulisia, kaikkivoipia ja perhekuntaansa sortavia. Toki löytyy poikkeuksiakin: joissakin örkkinaisissa nämä ominaisuudet ilmenevät yhtä aikaa arvokkaan viisauden ja lempeän sopuisuuden kanssa, jolloin yhteismitallisena tuloksena on äärimmäisen kyvykäs hallitsija. Viittaan tässä tietysti kuningatar Hildegardiin.

Eniten ihmetystä ja usein kuvotustakin on ihmisten keskuudessa aiheuttanut örkkien ikiaikainen tapa syödä vainaansa. Muinaisina aikoina tästä syntyikin toraa ja epäsopua Bournen asukkaiden keskuuteen, mutta toivon totisesti, että ne päivät ovat nyt ohi. Meidän ihmisten on ymmärrettävä ja rauhallisin mielin siedettävä tätä örkkikansan 'shamanistista' ja alkukantaista tapaa, sillä niin on, että jokaisella kansakunnalla eli heimolla on omat tapansa ja niitä tulee sivistyneen väen sietää niin kauan, kuin siitä ei harmia heille koidu. - - Emmehän me paheksu myöskään Laspinin zakharanuskoisen kansanosan alituisia rukoushetkiä ja outoja lauluja! - - Örkkimiehet, joiden kanssa keskustelin tästä tavasta, korostavat paljon surujuhlaa, jossa vainajan elämää ja tekoja muistellaan koko suvun voimin. Heidän puheestaan paistaa halu nähdä vainajan syöminen vain pienimuotoisena rituaalina, joka liittyy surujuhlan menoihin. Tuon rituaalin kautta örkkikansa ajattelee vainajan hengen jollakin tavalla saavuttavan surevan suvun; syöminen ikään kuin yhdistää vainajan hengen ja tämän oppiman viisauden sukuunsa ja nämä saavat sitä myötä vainajansa mahdin ja kokemusviisauden. Nykyisin monet örkitkin alkavat jo siirtyä nykyaikaisempiin tapoihin, unohtaa menneet taikauskoiset käsityksensä, ja haudata vainajansa ihmisten esimerkin innostamina maahan ja koristaa haudan paasein.

Muutoin kuin tämän vanhan tavan osalta onkin örkkein uskonto samanlainen kuin ihmistenkin. Ukkoa tosin osa kutsuu Vorekiksi ja tällä ajatelleen olevan jonkinlainen vastavoima, Ukko-Vorekista syntynyt Gurakal, jonka pimeyteen kääntymisestä seurasi maailman pahuus: taudit, sodat, nälänhätä ynnä kaikenmoinen eripura.

Liitänkin tähän viehättävän kertomuksen, jonka löysin erään örkkikansan kunnioittaman ajattelijan kirjoituksesta:

"Vorek oli kaikki. Hänestä on lähtöisin jokainen henkäys kaartuvan sinikannen ja harmajan kivikamaran välillä. Ennen kaikkeuden alkua Vorek oli yksin. Suunnaton oli Vorekin ikävä koko tyhjyyden keskellä. Sitten sai alkunsa kaikkeus. Vorek synnytti lapsensa Gurakalin, Galerin, Balegurin, Olmurin, Marelakin, Ervudin, Nausmurin ja Ilevarin. Tämän tehtyään ei Vorek enää tuntenut yksinäisyyden painoa. Mutta lapset eivät olleet isänsä veroisia kaikkeudessa ja mahtavuudessa ja pimeys oli heidän ympärillään ja he pelkäsivät. Kun Vorek näki tämän tuli hänen sydämeensä jälleen murhe ja hän mietti pitkään, mitä tekisi tuottaakseen lapsillensa ilon. Niin teki Vorek maailman lapsillensa iloksi, jottei heidän tarvitsisi asua pimeydessä. Pitkään Vorek riemuitsi lastensa ilosta ja niin hän ilolla täyttyneenä synnytti lisää lapsia ja näin tulivat maailmaan alemmat jumalat. Vorekin esikoinen kyllästyi nopeasti maailmaan ja isänsä ja muiden lasten suunnaton riemu vain ärsytti häntä. Niin Gurankal lähti kiertelemään maailman synkillä reunamilla, missä pimeyteen ei pysty edes rautaveitsi. Maailman pimeillä reunoilla Gurankal tapasi pimeyden henkivaltoja, jotka kuiskuttelivat hänelle salatun tiedon mustia jyviä. Gurankal söi jyvät ahnaasti ja niin muuttui hänen sydämensä päivä päivältä mustemmaksi. Gurankal syötti mustalla tiedolla myös omia lapsiaan ja he vieraantuivat muista jumalista. Kun Vorek sai tietää esikoisensa Gurankalin sydämen pimenemisestä meni hän nuhtelemaan Gurankalia. Koska Gurankal oli langennut pois valosta ei hän tahtonut enää kuunnella isäänsä, vaan alkoi vastustamaan häntä. Yksin hän ei ollut isänsä veroinen, mutta kutsuttuaan avukseen lapsensa ja pimeyden henkivallat hän surmasi isänsä. Kun Vorekin muut lapset saivat kuullakseen sen, mitä Gurankal oli tehnyt menivät he ja kävivät käsiksi Gurankaliin ja kukistivat hänet. He eivät kuitenkaan voineet tappaa isoveljeään ja hänen apureita, koska heidän oma sydämensä ei ollut pimeyden henkivaltojen mustaama. Niin heitettiin Gurankal lapsineen pois maailmasta siihen ikuiseen pimeyteen, joka oli hänet langettanut. Vorekin veri levisi maailmaan ja siitä syntyivät kaikki eläväiset maailmaan. Sydänverestä paksuin jäi vuorille ja siitä syntyivät peikot, ohuin valui laaksoihin saakka ja siitä ovat alkunsa saaneet ihmiset. Sydänverestä kirkkain ja puhtain osa jäi kukkuloille ja siitä tuli örkkejä. Myös Gurankalin verta roiskahteli alas saakka ja siitä ovat maailmaan tulleet kaikki tihulaiset, kiusa, tuho, taudit ja vaiva."

(Lähde: Bejamat Valur örkkikansan alkulähteistä kertovassa kirjassaan "Mik' on se maa, jonne örkin sielu halajaa?")

Heidän tarinansa maailman synnystä on viehättävä, sitä ei voi kiistää, vaikka siihen ei uskoisikaan enempää kuin vanhoihin kansantaruihin yksisarvisista. Todellakin, tätä lukuunottamatta örkkein uskontotavat ovatkin aivan verrainnollisia omiimme enkä voi mitenkään kannattaa sitä joskus kuultua näkemystä, että seuraavan arkkiprelaatin olisi määrättävä örkkikansa irrottautumaan Ukon suuresta kirkosta. Aikain kautta ovat ihmisten ja örkkien tavat muovautuneet toistensa peilikuviksi ja uskon sen kehityksen jatkuvan vain suotuisaan suuntaan. Heidän runonlahjansa on meitä monesti ilahduttanut ja heiltä ovat peräisin monet huvittelutapamme, kuten kevään juhlistaminen piiritanssein ja kukkaseppelein sekä heidän kauttansa on ihmistenkin suurimpiin kaupunkeihin levinnyt suuri herkku, ulekilaiseen tapaan valmistettu juustoporsas.

Monet muutkin tapamme ovat muovautuneet vuosien saatossa, ja jokainen bournelainen ihminen eli örkki ne tuntee ja niitä kunnioittaa syrjäisimmälläkin keisarikuntamme kolkalla: tutun taikka tuntemattomankin tavatessaan hyvin käyttäytyvä bournelainen levittää kätensä halaukseen. Vanha tapa antaa kevyt suudelma kummallekin poskelle alkaa unohtua, mutta sitä en soisi tapahtuvan. Harva kuitenkaan muistaa, että tämän viehättävän tervehdystavan alkuperä oli osoittaa tulijalle hyvinkin kouriintuntuvalla tavalla, ettei selän takana piilotella puukkoja.

Tervehdystapojen lisäksi avioliiton solmimiseen liittyvät menot ovat kutakuinkin samanlaiset ihmisillä ynnä örkeillä, samoin keskustelun käyminen neuvotteluissa. Se tosin on muistettava, että siinä missä ihmisnaiset eivät saa osallistua keskusteluun, ellei heitä ensin puhutella, on tapa örkeillä päinvastainen, eikä hyvin käyttäytyvä bournelainen ihmismies ikinä osoita puhettaan örkkimiehelle keskustelematta ensin tämän vaimon kanssa. Tästä tavasta monet tapaamani örkkinaiset olivat hyvin kiihkeitä pitämään kiinni. - - Ja on hyvä meidänkin muistaa, että moni ihmismiesi kimmastuisi suuresti, ja aivan aiheesta, jos neuvottelua käydessä kauppamies kohdistaisi sanansa tietämättömälle vaimokkeelle! - - Tapaamani örkkinaiset tosin korostivat, ettei tapa ole niin ankara muussa seurustelussa, kuin nimenomaan kauppaneuvottelussa ynnä muussa sopimustilanteessa. Siinä mielessä käytäntö on täällä samanlainen kuin siellä kotona Rusticaniassa.

- -

Näin toivon esittäneeni vastauksia esittämiisi visaisiin, ja niin mielenkiintoisiin kysymyksiin. Jään odottamaan kirjettäsi!

Uskollisesti sinun, Flavio

P.S. Kiitos vielä lähettämistäsi villasukista! Ne tulivat tositarpeeseen, kun lumimyräkkä pääsi yllättämään minut matkalla Andarin kaupungista majapaikkaani.