Laki

Oikeuden käyttö Dabris-Andarissa ja Belvorissa, niin kuin oppimattomat sen tietävät.

Rangaistus murhasta on kuolema tai elinikäinen pakkotyö keisarillisilla louhoksilla. Ruumiinvammojen tuottamisesta on rangaistuksena vastaavien vammojen aiheuttaminen tai niin ikään pakkotyö. Jos murhaajalla on varaa maksaa verirahat, hän selviää ilman muuta rangaistusta. Jos murha tai vamma on tehty itsensä, sukulaisen tai omaisuuden suojelemiseksi, on uhri itse katsottu syypääksi tapahtuneeseen.

Varkauteen syyllistynyt merkittään poltinraudalla, jos hän paluttaa ryöstämänsä omaisuuden viisinkertaisena. Jos varas ei palauta omaisuutta, hänen kätensä katkaistaan.

Noituudesta tuomitaan väkeä harvoin, vaikka ihmisten tiedetään käyttäneen pahoja voimia. Toisaalta ne, jotka on tuomittu syylliseksi noituuteen, poltetaan roviolla.

Raiskaukseen tai muuhun sädyttömään elämään syyllistynyt merkitään polttoraudalla tai tuomitaan kuolemaan, jos teko on toistuva tai erityisen paha. Raiskaussyytteestä voi kuitenkin selvitä, jos menee uhrin kanssa naimisiin.

Jos rikos on kohdistunut kuninkaan virkamieheen, aateliseen tai kirkon edustajaan, ovat rangaistukset paljon ankarampia ja kivuliaampia. Usein myös syyllisen omaisia ja tovereita rangaistaan.

Tuomioden jakaminen on lääninherran velvollisuus, tehtävä ja etuoikeus, jonka hän tarpeen mukaan voi antaa myös nimeämiensä henkilöiden hoidettavaksi. Kaupungeissa ja isoissa kylissä tuomioita jakavat myös keisarin nimeämät tuomarit, jotka kaikki ovat tällä hetkellä paenneet maasta tai kuolleet. Jos rikos on kohdistunut kirkkoa tai sen oppeja vastaan, tuomiota voivat jakaa myös kirkon korkea-arvoiset edustajat. Tällainen tulee kysymykseen lähinnä pyhäinhäpäisy-, noituus ja haureustapauksissa.

Yllä oleva koskee lähinnä rahvasta. Aatelinen saa käytännössä tehdä maillaan mitä haluaa, ja rahvaan on aivan turha yrittää syyttää aatelista mistään. Rahvaasta ainoastaan porvarit saattavat anoa lääninherraansa tai kuningasta ajamaan asiaansa heitä sortanutta aatelista vastaan. Ilman suuria rahasummia anomukset tapaavat jääda huomiotta muiden kuin niiden taholta, joita tapauksessa syytetään. Tämä voi olla anojan kannalta varsin epämieluisaa.

Kirkon edustajien syyttäminen ja rankaiseminen tapahtuu kirkon omien lakien mukaan. Jos kirkko ei muuten puutu asiaan, tarpeeksi näyttävä papin kylästä häätö yleensä riittää vakuuttamaan kirkon korkeammat edustajat papin vaihdon tarpeellisuudesta.

Aatelisten osalta riidat ratkaistaan kaksintaisteluilla. Oli syyte mikä tahansa, voi aatelinen vaatia asian ratkaisemista kaksintaistelussa. Periaatteessa riita-asiat on voitu hoitaa myös vetoamalla keisariin, mutta sellaistahan eivät tee kuin pelkurit ja keisarin mielistelijät.

Kaksintaisteluista:

Kaksintaistelu hoidetaan seuraavalla tavalla:

Vääryyttä kokenut osapuoli esittää haasteensa sortajalleen. Haastettu sanoo, milloin ja missä taistelu tapahtuu. Taistelun on tapahduttava aikaisintaan tunnin kuluttua, mutta enintään vuorokauden kuluttua. Muukin aika käy, mikäli molemmat osapuolet siihen suostuvat. Taistelupaikalla täytyy kummallakin osapuolella olla vähintään yksi sekundantti ja enintään niin monta kuin molemmille käy. Aseet ovat vapaavalintaiset, ja kumpikin saa valita, mitä haluaa.

Juuri ennen taistelua haastettu ilmoittaa, käydäänkö taistelu ensivereen vai kuolemaan. Jos taistelu on ensivereen, niin silloin sen, joka saa ensimmäisenä haavan, katsotaan syyllistyneen siihen, mistä taistelu käytiin, ja häntä kohdeltakoon sen mukaan. Jos taistelu käydään kuolemaan, se, joka jää henkiin, on ollut oikeassa. Kuolemaankin käytävässä taistelussa saa anoa armoa, jos kunnia siihen taipuu, mutta toinen ei ole velvollinen armoa antamaan.

Jos taistelussa tapahtuu vilppiä, niin molempien osapuolten sekundanttien tulee puuttua siihen välittömästi. Vilpin harjoittajaa pidettäköön taistelun häviäjänä.

Kirkon edustajalla on oikeus kieltäytyä kaksintaistelusta halutessaan. Samoin aatelinen voi kieltäytyä rahvaan haasteesta, mutta sitä pidettäköön pelkuruutena.

Ylempään säätyyn kuuluvalla on oikeus käyttää kaksintaistelussa esitaistelijaa. Tällöin hänen nimeämänsä henkilö, joka suostuu pyyntöön, suorittaa kaksintaistelun. Muuten kaksintaistelu käydään normaalin menetelmän mukaan. Jos esitaistelija häviää taistelun, hänen edustamaansa ihmistä pidetään syyllisenä siihen asiaan, mistä taistelu käytiin. Vaikka kumpikaan osapuoli ei olisi oikeutettu esitaistelijaan, esitaistelijoita voidaan kuitenkin käyttää, mikäli molemmat osapuolet siihen suostuvat.

Naisella on, arvosta riippumatta oikeus esitaistelijaan.

Kaksintaisteluiden osalta väestö jaetaan seuraaviin luokkiin:

rahvas; aateliset ja ritarit; ylhäisaateli, eli paronit, kreivit ja herttuat; kuningas