Kauppa

HINTATASOISTA JA KAUPASTA:

RAHA: Bournen rahayksikkö on guldeni, jota käytetään ympäri Bournen mannerta. Sitä painatetaan ruhtinaallisessa rahapajassa Scribiksessä.

YLEISESTI TULOISTA: Tulot riippuvat tietenkin täysin yksilöistä ja heidän asemistaan. Jonkinlaisina ohjenuorina vuodessa SÄÄSTÖÖN saatavista varoista tai niiden kertaluokista voidaan käyttää seuraavaa:

- Bournen keisarikunta kokonaisuudessaan ~ 1 000 000 guldenia/vuosi
- Herttuat ja suurten kauppahuoneiden johtajat ~ 100 000 guldenia/vuosi
- Suuraateliset ja menestyvät kauppiaat ~ 10 000 guldenia/vuosi
- Pienaateliset ja porvarit ~ 1 000 guldenia/vuosi
- Taitava käsityöläinen ~ 100 guldenia/vuosi
- Työläinen tai palvelija ~ 10 guldenia/vuosi
- Kerjäläiset elävät kädestä suuhun.

Huomattavaa on, ettei kukaan kanna vuoden säästöjään rahana mukanaan, jollei ole aivan pakko. Todennäköisesti suurin osa säästöistäkin on sijoitettuna johonkin muuhun muotoon kuin kultaan, varsinkin kauppiailla, he kun ymmärtävät rahan poikimisen päälle. Edellinen listaus siis kertoo vain sen suuruusluokan, jonka mukaan voi arvioida paljonko eri ihmiset voisivat säästää tuloistaan vuodessa.

HINNOISTA:

Näin nälänhädän aikana hintataso on hieman tavallisuudesta poikkeava ja se näkyy eniten viljatynnyrillisen (noin 200 litraa) hinnassa. Ennen nälänhätää vilja maksoi kauppiaalta ostettuna kolme tai neljä guldenia.

HUOM! Alla oleva lista kuvaa esineiden hintatasoa Dabris-Andarin kuningaskunnassa ennen nälänhätää siten, että hinnat ovat kauppiaiden kyseisestä tuotteesta sen _tuottajalle_ tarjoamia hintoja. Eli käytännössä jotta kauppias saisi mitään tuloja irti, hän joutuu lisäämään hintoihin guldenin poikineen kulujensa peittämiseksi ja voiton käärimiseksi. Tämä tarkoittaa siis käytännössä guldenin tai kahden lisäämistä yksikköhintoihin ostajan näkökulmasta.

HINNAT: --------------------------- Kaivos- ja käsityötuotteita: Rauta: 5/100kg Kupari: 100/100kg Pronssi: 800/100kg Hopea: 320/kg Kulta: 6 400/kg Hiili: 2/tynnyri Normaalia kangasta: 10/pakka Hienoa kangasta: 100/pakka Astiat/kupit/kipot: 10/tynnyri

Ruoka-aineet: Vilja: 2/tynnyri Olut/Siideri: 35/tynnyri Mausteet: 250/kg Viini: 220/tynnyri

Kotieläimet: Kana/Ankka: 3 Lammas: 6 Sika: 12 Lehmä/härkä: 48 Työhevonen: 100 Ratsastushevonen: 180 Sotahevonen: 500

Aseet ja varusteet: Jousi: 8 Sotakeihäs: 15 Varsijousi: 15 Miekka: 40 Rengaspaita: 130 Levyhaarniska: 550 1 rivimiehen varustus*) 50

*) Nahkapanssari, kypärä, keihäs, kilpi, kengät jne.

Kulkupelit: Kärryt: 40 Soutuvene: 220 Jokilaiva: 2 500 Kauppalaiva: 10 000 Sotalaiva: 55 000

Rakennukset: Köyhä talo: 500 Mylly: 1 000 Porvaristalo: 1 500 Yläluokan asumus: 5 000 Kartano: 150 000 Linna: 500 000


päivitetty 29.1.2003 00:01 © Maahinkainen ry