Runoteos: Yössä hiipii murhaaja
kirjoittanut Oskar Ulrich
ei ole kaunista muisteltavaa
kaikki mitä mun silmäni näkee
silti tahdon ma tietoni teille jakaa
siks' kirjoitin nämäkin säkeet
olin omin silmin katsomassa
kuinka tapahtui verityöt hurjat
nyt kuulette totuuden synkimmän
miten joutui uhriksi kurjat
siis lukitkaa taakse jo lapsoset
tuon vankan ja tammisen uksen
tältä kammottavalta tarinalta
he ansaitsee suojeluksen
mut' nyt kun on paikalla vain ne
joiden mieli on karaistu työssä
voin alkaa kertoman kummallisen siitä
kuinka kulkee murhaaja yössä
* * *
on yö
ei kajasta valo
on sammunut viimeinen kynttilän palo
tai päre
jonka maajussi niistää
ehei! sellaista ei tässä kaupungissa, sen voi jokainen kiistää
onhan tämä koti sivistyksen
ja taiteiden suloinen kehto
suurten laivojen syntymäsatamapaikka
koko Bournen elämän ehto
ei mikään saari valtameren
tai likainen porsaiden lätti
on Keisarin kaupunki Scribis tää
joka viimeisen kynttilän jätti
vain houkat
tai hullut
on uniltaan ylös vuoteistaan tullut
saa pian
kolmas hetki
ja alkaa tuon sieluttoman synkeä retki
hän aina pukeutuu mustiin
ja hiljaa kuin kärppä hän liikkuu
ei huomaa yövahti tarkinkaan
kun villiviinissä kiikkuu
siis varokaa rikkaat ja pohatat te
jotka pidätte valtaanne täällä
on kostaja lähtenyt kamaristaan
ja olette heikolla jäällä
on huppu
hän päässään
kulkeva öisessä säässään
naamionsa
yönmusta
kasvot vailla tunnistusta
ken onkaan tää tuomion ritari
sitä kukaan ei tietäne saata
käy neidot kaik' kauhusta kirkumaan
kun uutiset kiertävät maata:
että juuri tänäkin iltana
käy surmaaja retkeään
se sydämensä hyppimään saa
kun odottaa hetkeään
* * *
oli talossa hiljaista aivan
jo palvelusväkikin nukkui
vanha hovimestari arvokaskin
taas unien mereensä hukkui
vaan olisi huuto ja kailotus
kaikunut saleissa kovin
jos olisi tietty ovi ollut
avoinna tämän hovin
tuolla tornikamarin perällä
piti kolme miestä juhlaa
ma olin se palvelustyttönen
joka sanojaan tässä nyt tuhlaa
oli ihraparoni pullea tuol'
oli ruma ja katala pankkiiri
oli kaartinkapteeni partasuu
ei hiiskuneet hiljaa kuin hiiri
he maailman toisilleen jakoivat
ja nopalla kävivät peliään
sai juosta kellaris' piika tää
kun loppui viini viheliään
taas käskystä ovesta livahdin
niin tyttö salista siirtyi
loin viime silmäyksen huoneeseen
- varjo synkeä ikkunaan piirtyi
* * *
vain hetken
olin poissa
ja viiniä täynnä noissa
pulloissa
joit' rahtaan
- ja eikö käy ovi narahtaan
astun taasen valoon kelmeään
ja melkein rintani pysähtää
kun arvaan mitä sattunut on
huoneessa johon on saapunut tää
vaan pelon silti voitan
käyn astumaan syvemmälle
niin tunnen, jotakin tahmeaa
on kaatunut matolle tälle
* * *
ma ilmaa kituen haukon
kun salpaa kurkussa henki
parkaisun pienen kuuluvil' saan
kun nään mitä tehnyt on synkeä renki
ma viinilastini tiputan
- kai sirpaleet onnea tuovat
kun katsahdan lattiaan sotkuisaan
verilammikot kammoa luovat
tuolla tornikamarin perällä
makaa kalmoja kankeita kaksi
hurmealtaassa kylpeä saavat nuo
vaan panee murhaaja paremmaksi
sillä aivan silmäini edessä
aukee tappajan verinen työ
kun murhaaja mustissaan tikarin
kaartinkapteenin kurkkuun lyö
* * *
hän lyö
ja lyö
niin teräs lihasta syö
pursuu veri
lattialle
ja purot ui lattialautojen alle
ja minä tyttö vain tuijotan
enkä liikkua tuumaakaan saata
katson vain miten työssään on tappaja
miten hiljaa voi vainajat maata
enkä saata estää mieltäni
tuumimasta sitä myös hiukan
miten käy minun poloisen piian nyt
kun näin tilanteen kohtasin tiukan
ja niin vaivun tainnoksiin
kuin kuoleva albatrossi:
meren yllä
vailla kotia ja turvaa
* * *
kun heräsin ma oli mustaa
kynttilät sammuneet aivan
ei ollut aurinko vielä tullut
ei loistaneet lyhdyt laivan
ja kolmen kalmon keskeltä
ihme kyllä mä haavatta nousen
ympärilleni ihmeissä katselen
selkä kankeena kuin vanhan jousen
niin lasken mä kukkaset kauneimmat
- ne mustia ruusuja ovat -
joita jätetty vierelle ruumiiden on
jotka kuten on kivet on kovat
ja luku on neljä mut kalmoja vaan
on paikalla verissään kolmin:
ihraparoni, pankkiiri, kapteeni tuo
ma ajatuksia kiivaasti solmin
enkä saamatta saata olla sitä tuumaa
sä kaiketi arvaatkin mitä
ma mielessä hiljaa arvuuttelen
oonko neljäs ruusunen minä
vaan naisen pitsisen hansikkaan
myös kuoleman enkeli jätti
sen huomaan ma vasta lähtiessäin
ensin luulen: se on pelkkä rätti
eikä enää tarvitse arvailla mun
kuka seuraava uhri lienee
ma paikalta juosten pakenen pois
kuin hän joka turmansa tiennee
vielä tänäkin päivänä juoksen ma
ja tiedän et' päivät vähiin käy
mut' en lopettaa saata juoksua lain
ennen kuin ei enää tappajaa näy
* * *
siis ei ollut kaunista kuunneltavaa
se mitä teille ma kerroin
se saattoi järkyttää kovinkin
vaik' ois neidot kuunnelleet herroin
silti muistakaa aina et' kuvitelmaa
ei ollut tää tarina lainkaan
saatte miettiä mistä ma innoituksein
tällä kertaa sainkaan
te kuulitte tarinan kammottavan
siitä kuinka on tappaja työssä
siks' miettikää mitä teettekään
kunhan vain hiipii murhaaja yössä