.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´
Maahinkainen esityttää
TANSSIKAAMME VIELÄ
hetken hurmiosta, ylettömyyksistä ja viekkaista valloituksista
.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´
Seuraavassa on selvennystä palvelijoiden ottamiseen ja ylipäätään ko-
ko b-hahmo systeemiin.
KETKÄ PELAAVAT B-HAHMOJA
Kulloinkin suppeampien hahmojen saajien listalla ovat ne ilmoittautu-
neet, joille ei keskeistä (postitetussa listassa erikseen nimettyä)
hahmoa ole riittänyt tai jotka ovat erikseen ilmoittaneet haluavansa
suppean hahmon.
SISÄÄNOTTO
Oletamme jokaisen palvelusväkeä pelaamaan tulevan ilmoittavan itse
halukkuutensa pelata tietyn keskeisen hahmon palvelusväessä. Jos
kiinnostuksien tiimoilta ei tule yhteydenottoa, mutta pelimaksu-
suoritus kuitenkin saapuu, päätyy mitä todennäköisimmin Keisari
Gurion Kadakithiksen palvelusväkeen.
Pyrimme antamaan jokaiselle halukkaalle halvemman hahmon pelaajalle
(juonen ja pelimaaliman puitteissa) juuri haluamansa tyylisen hahmon
ja haluamansa isännän palvelukseen.
"Isäntähahmon" kirjoittaja on se henkilö, joka lopulta päättää,
millaista palvelusväkeä hänen kirjoittamallaan hahmolla voi olla.
Hän myös kirjoittaa kyseisen suppean hahmokuvauksen. Ottakaa siis
kiinnostustenne tiimoilta yhteyttä hahmon kirjoittajaan (joka siis
selviää kahdessa edellisessä postissa olleista listoista).
MAKSAMINEN
Mahinkaisen tilille ohjeiden mukaan 40 mk. Ohjeet löytyvät edel-
lisestä pelaajapostista, joka on luettavissa myös pelin kotisivulla
www.jyu.fi/yhd/maahinkainen/larp/tanssikaamme/
HAHMO
Lupaamme isännän, nimen ja motiivin paikallaoloon. Emme siis miten-
kään paljon. Kaikki loppu onkin sitten kiinni omasta aktiivisuudesta
ja halusta keskustella omasta hahmostaan pelinjohtajan ja "isäntähah-
mon" pelaajan kanssa. Jo muutaman sähköpostiviestin mittaisella
ajatustenvaihdolla on mahdollista saada hahmoonsa ihmeesti syvyyttä!
Tähän haluamme teitä kannustaa.
VINKKIÄ
Palvelijoidensa kanssa kannattaa yrittää olla mahdollisimman paljon
tekemisissä jo ennen peliä, että tavat ja tottumukset ovat
mahdollisimman hioutuneet.
YHTEYSTIEDOT
Tarvitsemiaan (muiden pelaajien) yhteystietoja voi tällä hetkellä
kysellä pelin osoitteesta
tanssikaamme@tavi.kortex.jyu.fi
Ne tulevat putkahtamaan myös kotisivulle hahmokuvausten yhteyteen
sikäli, kun pelaaja on lomakkeessa ilmoittanut yhteystietojensa
luovuttamisen olevan sallittua.
Kiitos!
.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´´¯·.¸¸.·´
|
Yhteydenotot koskien peliä, web-sivuja, maahinkaista