Sotahuuto 2005: "Miehet rautaa, aseet vaahtomuovia"

Suomen Liveroolipelaajat ry ja Maahinkainen ry järjestivät taistelutapahtuman reilulle 200:lle innokkaalle keskiajan hengessä Jyväskylän seudulla. Ajankohta oli viikonloppu 9.-10. heinäkuuta 2005. Paikalle mahtui toistaiseksi suurin Suomessa kokoontunut joukko pehmoasein mallinnetusta joukkotaistelusta kiinnostuneita. Tapahtumassa riitti reilua menoa, jännitystä ja voitonriemun hetkiä satojen taistelijoiden ottaessa mittaa toisistaan.

"Niitä Jumalan hylkäämiä Raymondin miehiä tuntui parveilevan kaikkialla metsässä. Tuollakin notkelmassa kulki taas partio, yhä hymyillen edelliselle voitolleen. Jumala heidät kirotkoon, mutta ne koirat totta vieköön olivat lyöneet de Montfortin armeijan hajalle. Partio lähestyi - tulisivat pian kohdalle ja näkisivät. Se olisi Anjoun herttuan miehien loppu. Beziersin verilöylyn jälkeen eivät taatusti pysähtyisi kyselemään. Kersantti huokasi ja painautui takaisin saniaisten sekaan, luki lyhyen rukouksen ja toivoi parasta.. Ei auttaisi turha valittelu, ei auttaisi jäädä paikalleenkaan. Ristiretkeläisten leirin pitäisi olla kahden kilometrin päässä. Vain kaksi kilometriä. Kersantti huokasi uudelleen, odotti Raymondin miesten marssivan pois näkyvistä ja komensi miehensä liikkeelle. Hauberkit kilisivät hieman ja miehet hengittivät hermostuneesti puristaessaan aseitaan yhä tiukemmin. Kaksi pitkää kilometriä ja he eläisivät taistellakseen toisena päivänä - tai he kuolisivat taistellen matkalla."

1200-luvun alun Etelä-Ranskassa kuohuu. Harhaoppiset Albigensin kaupungin kataarit ovat murhanneet paavin henkilökohtaisen lähetin, Toulousen kreivi Raymond taas on kieltäytynyt ruotimasta armeijaansa syvään pesiytynyttä harhaoppia. Samoin Ranskan kuningas kieltäytyy itsepintaisesti puuttumasta eteläisen valtakuntansa asioihin peläten etelän vahvaa aatelia sekä itäistä vihollistaan, Pyhää Saksalais-Roomalaista Keisarikuntaa. Paavi Innocentiukselle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin luvata ristiretken edut ja valloitetut alueet sotaan osallistuville. "Viattoman" lähetit rientävät halki Euroopan. Sotahuuto kuullaan, kymmenet tuhannet ahneet ja taivaspaikastaan tarkat sielut kokoontuvat ja alkaa suurin sotatoimi, mitä Eurooppa on koskaan nähnyt. Mutta kuten ristiretket aina, kaikki tuntuu valuvan hukkaan kuin kuiva hiekka sormien lomitse. Sotajoukot hajoavat yhä pienemmiksi ja lopulta taistelu eteläranskalaisten sieluista käydään kahakoina metsissä.

Näihin muutamien satojen henkien taisteluihin kutsuimme kaikki innokkaat pehmomiekkailun ystävät osallistumaan ja elämään kanssamme viikonlopun ajan historiallisen taistelukentän ainutlaatuista tunnelmaa Jyvässeudun mäkisiin metsiin.

Tapahtumasta lisätietoa löydät näiltä sivuilta.

Uutiset

[15.7.2005] Sotahuuto 2005 valokuvia löydettävissä Internetissä.

[12.7.2005] Sotahuuto 2005 tulokset julkaistu kotisivuilla.

[10.7.2005] Sotahuuto 2005 saatu läpi kunnialla ja voimalla - suurkiitokset kaikille osallistuneille ja niille lukuisille, jotka olivat tänä vuonna Sotahuutoa tekemässä.

[7.7.2005] Sotahuudolla on SuoLi-leima.

[6.7.2005] Osallistujien edellytetään olevan pelipaikalla lauantaina klo 10:00 mennessä, mikäli haluavat osallistua ensimmäisestä alkaen kaikkiin skenaarioihin. Asetarkastuksiin on varattava riittävästi aikaa.

[2.7.2005] Kaikilta osallistujilta edellytettävä korvausvastuusitoumus on lisätty Käytännön asiaa -sivulle.

[1.7.2005] Pääkaupunkiseudun kyytijärjestelyjen kariuduttua pelinjohto suosittelee lämpimästi kimppakyytiporukoiden muodostamista käyttäen http://www.kimppakyyti.info/ -palvelua.

[24.6.2005] Kartat ovat saapuneet. Pelialuuen suurpiirteinen maastokartta, sekä pelipaikan sijaintikartta löytyvät nyt Käytännön asiaa -sivulta.

[1.6.2005] Voitontanssin paikka! Ilmoittautuneita jo tässä vaiheessa 185 kappaletta, minkä lisäksi järjestävän seuran puolelta saapuu paikalle parikymmentä urhoa. Tapahtuma on siis saavuttanut täysin toivotut mittasuhteet ja on tulossa suurimmaksi maassamme tähän mennessä järjestetyksi pehmoasein mallinnetuksi taistelutapahtumaksi. Lisää ilmoittautumisia otetaan toki yhä vastaan, joten vielä vain kaikki joukolla mukaan!

Ilmoittautuminen on yhä avoinna niin yksilöille kuin ryhmillekin! Tervetuloa taistelutapahtumaamme! Ennen ilmoittautumista olisi hyvä lukea Käytännön seikoista, säännöistä ynnä osastona saapumisesta paikalle.

Media

Lehdistötiedote 1.7.2005

Sotahuuto 2005 tapahtumaa tukevat

Jyväskylän kaupunki, http://www.jkl.fi/ | Ropecon ry, http://www.ropecon.fi/ | Fantasiapelit oy, http://www.fantasiapelit.com/ | Videodivari Jyväskylä, http://www.videodivari.fi/ | Starkki, www.starkki.fi | K-Supermarket Länsiväylä