Vihtori, Irina, Senja ja Heljä ovat Havukkalan kylästä kotoisin olevia Novgorodilaisia. Aulis on kotoisin läheisestä Kortelan kylästä. Kaikki muut roolihahmot ovat Peiponkylän asukkaita.
Kaikki hahmot ovat kristittyjä, mikäli muuta ei hahmossa mainita. Te siis aivan oikeasti uskotte Jeesukseen ja Jumalaan ja Helvettiin ja Perkeleeseen. 1300-luvulla kansa oli jo selvästi kristittyä, se kaikki muu on vain mukana, taikauskoa, joka elää kansaperinteenä, ei kristinuskon kanssa kilpaillen vaan sen kanssa yhteistyössä. Pakanalliset kuvat poistettiin kirkoista vasta 1400-luvun aikana, sitä ennen niitä oli siellä. Saarnoja lukuun ottamatta jumalanpalvelukset pidetään latinaksi, joten keskimäärin kansan käsitys kristinuskosta on lähinnä hämärä, mutta elämässä silti todella keskeinen. Ette siis ehkä aina ole perillä uskonkappaleiden tarkasta sisällöstä, mutta uskotte sitten sitäkin tiukemmin. Sokeaa uskoa, siis.
Novgorodilaiset ovat ortodokseja, muut katolisia. Papille ripittäytyminen on katolisille tärkeää ja uskon keskeisimpiä piirteitä. Jos ei ripittäydy, joutuu Jumalan eteen syntisenä ja silloin voi joutua Helvettiin ikuiseen tuleen! Se ei käy laatuun, ehei! Jos siis mieltänne painaa jokin pelin aikana, te voitte ja teidän tulee puhua siitä papille, hän voi auttaa ja silloin sielunne on heti puhtaampi. Hän on lisäksi vaitiolovelvollinen, mikä on muistettava.
Pelin aikana tappelus hoidellannaan huitomalla, huutamalla, painimalla ja uhoamalla. Sanalla sanoen: öheltämällä! Pelissä EI tapella aseilla, halolla voi kuitenkin uhata, jos siltä tuntuu. Muttei lyödä.
Omia elukoita EI saa tuoda pelipaikalle. Peliin osallituu vakavasti allergisia ihmisiä, joille eläimistä olisi haittaa. Pelin kesto on vain yksi ilta, joten tästä ei aiheutune kohtuutonta haittaa.
Pelimme aikana emme toivoisi tapahtuvan off-gametusta, eli pelin aikana käytyä pelin ulkopuolista keskustelua tai toimintaa. Kun peli alkaa ja te saavutte pelipaikalle, te OLETTE hahmonne, joka ei puhu mitään opiskelujuttuja tai muuta sellaista. Jos te olette väsyneitä, teidän hahmonne on väsynyt. Jos on nälkä ja päätä särkee, on hahmolla nälkä ja päätä särkee. Älä siis pura niitä tunteita muiden peli-intoa pilaamalla, vaan pelaa ne. Sillä kaikki off-gamettaminen vie pelistä tunnelmaa. Jos jossain vaiheessa pelissä tulee kuollut kohta, älä ala miettiä, että "Onpa tyhmää ja tylsää...", vaan pohdi, että: "Miltähän hahmostani tuntuisi? Mitä hän/minä tästä tilanteesta tuumaisin?". Ja toimi kuten mielestäsi tuollaisessa tilanteessa hahmosi toimisi.
Parhaimmillaan peli on tietysti, kun etukäteen luet hahmosi monta kertaa kunnolla ja mietit, mikä hän on miehiään/naisiaan? Mitä hän tuntee muita ihmisiä kohtaan ja miksi? Mitä hän ajattelee asioista? Meidän tekstimme ovat vain kehyskertomus, josta käyvät ilmi vain pääseikat hahmosta. Sinä itse saat keksiä aivan niin paljon sivuseikkoja ja syitä kuin vain haluat. Hahmosi elää todella hikisessä pikkukylässä keskellä ei-mitään. Hän tuntee aivan takuulla joka ainoan muun ihmisen pelissä ainakin jollakin tavalla. Havukkalalaisetkin ovat Peiponkyläläisille jokaviikkoinen näky. Pelissä ei siis ole sinun kannaltasi "turhia" hahmoja, jotka voisit hypätä noin vain yli. Heistä jokainen vielä todennäköisesti on sinun lapsesi kihlatun serkun vaimon isän vävypojan veljiä ( <--- Irinan ja Tenhon välinen "sukulaisyhteys" ). Mitään mahdottomia ei kuitenkaan vaadita, kunhan nyt olette niistä sukulaissuhteista ja muista perusjutuista selvillä ;-).
Psyykatkaa itsenne siis etukäteen pelihahmoonne! Miettikää hahmoanne ja koittakaa vaikka jo etukäteen näytellä hahmoanne vaikkapa tavallisissa arkipäivän tilanteissa. Miten hahmonne luonne näkyy hänen liikkumisestaan ja puhetavastaan? Tarkeä pointti: miten hahmon persoonallisuus eroaa omastasi? Mitkä ovat niiden yhtäläisyydet? Nämä asiat tiedostamalla pystyt paremmin pelissäkin näyttelemään hahmoasi. Jos vielä koetat jo aiemmin hänen näyttelemistään, pystyt pelissä jo varsin nopeasti ajattelemaan ja toimimaan kuin hahmosi aivan luonnostaan.
Teknisistä laitteista sen verran että, mikäli välttämättä haluatte ottaa puhelimen mukaan niin se laitetaan pelipaikalla niille osoitettuun paikkaan ja soittoääni on POIS päältä. Jos teidän kuitenkin on aivan pakko jossain vaiheessa päivää soittaa puhelu, tehkää se diskriitisti ja jossain, missä ette häiritse muita, metsässä, vessassa, saunassa tms. Kameroitakin saa toki ottaa, ja hyväkin olisi, jos joku kuvia ottaisi, mutta pelin aikana ei saa kuvata, kuvaaminen suoritettakoon ennen peliä ja/tai pelin jälkeen, ja pelin aikana kamerat ovat sijoitettu puhelimien seuraksi pois näkyviltä (pois mielestä). Mikäli mielenrauhanne tai fyysisen turvallisuutenne takaamiseksi tarvitsette erinäisiä apuvälineitä, kuten silmälaseja tai kelloa, niin niitä ei kielletä, mutta kellot kannattaa pitää piilossa ja katsoa vain silloin kun kukaan ei huomaa, ja toivomme ettette käytä silmälaseja jos voitte sen välttää. Jos kuitenkin omistatte piilolinssit, suosittelemme niiden käyttöä.
Tavoitteena on, että me, pelinjärjestäjät, järjestämme peliin riittävästi nauriita, lanttuja tai muuta vastaavaa ajanhenkeen kuuluvaa murkinaa, niin että kukaan ei joudu olemaan nälässä. Muuta ette saa, ja kyseessä on juhlat. Ruokapuoli hoidettaneen kustannusten minimoimiseksi nyyttikestiperiaatteella, joten ilmoittele pelin järjestäjille, mitä voisit tuoda peliin, niin voimme koordinoida jonkin tapaista nyyttikesti-tyyppista yhteismurkinointia. Ruoaksi sopivat leivät, lihat, piirakat ym vanhanaikaiset ruoat. Pottuja ei siis tunnettu, mutta esim maito- ja viljatuotteita sekä hunajaa käytettiin sitäkin enemmän. Kala, marjat ja sienet ovat pop! Juomapuolena on luvassa jotain halpaa massajuomaa kuten kotikaljaa tai simaa, joita pelinjärjestäjät järjestävät paikalle.
Sähköpostia
Maahinkaiselle : savolarp@tavi.kortex.jyu.fi
WWW-tontulle : webmaster@tavi.kortex.jyu.fi