Kaksikymmentäluku on monella tapaa lentämisen kulta-aikaa. Lentokoneet, ilmalaivat ja muut lentävät välineet ovat tuoreita ja jännittäviä. Hauraat koneet ovat yhä epäluotettavia ja miehistöt uhmaavat tappavia vaaroja jokaisella lennolla. Lentäjät ovat laajasti romantisoituja myyttisiä sankareita. Uusi tekniikka mahdollistaa Maapallon kaukaisimpienkin kolkkien tutkimisen. Jotkut puhuvat jopa uudesta tutkimusretkien ajasta.
Yksi tunnetuimmista lentäjäsankareista on italialainen insinööri ja
ilmalaivamestari, kenraali Umberto Nobile. Vuonna 1926 hän lentää
Spitzbergenistä Alaskaan suunnittelemallaan ilmalaivalla, Norgella. Hän
alkaa saman tien suunnitella uutta tutkimusretkeä pohjoiseen. Keväällä
1928 mahtava ilmalaiva Italia suuntaa kohti pohjoisnapaa. Ihmiset
kerääntyvät ihmettelemään kaduille, kun ilmalaiva ylittää Tukholman
toukokuun alussa. Neljäs toukokuuta, aikaisin aamulla, Italia lentää
Suomen taivaan halki Rovaniemen ja Ivalon kautta. Suomen Kuvalehti
julkaisee aiheesta hämmentävän ihmeellisiä kuvia.
Viidestoista toukokuuta Italia alkaa tutkimaan pohjoisen arktisia alueita. Kylmä ilma ja jään kertyminen rungolle aiheuttaa ongelmia. Toukokuun 25. päivä yhteys Italiaan menetetään. Ilmalaiva on iskeytynyt jäähän monien teknisten ongelmien jälkeen. Laivan takaosa osuu jäähän ja ohjaustilat repeytyvät auki. Osa miehistöstä tippuu maahan. Italia nousee hallitsemattomasti jälleen ilmaan ja lentää tuulen kuljettamana pois – kuudesta laivaan loukkuun jääneestä miehistön jäsenestä ei kuulla enää koskaan.
Muu maailma ainoastaan arvailee Italian olevan ongelmissa. Jäälle
jääneet miehistön jäsenet saavat ilmalaivasta törmäyksessä tippuneen
radion toimimaan ja alkavat lähettää hätäviestiä joka päivä.
Hätäviestiä ei kuitenkaan huomata.
Italian pelastamiseksi järjestetään suuri kansainvälinen pelastusoperaatio, yhteensä kymmenen laivaa ja parikymmentä lentokonetta. Norja lähettää laivan ja kaksi lentokonetta, Ruotsi kaksi lentovenettä ja kaksi suksikonetta. Suomessa Helsingin Sanomat painostaa hallitusta lähettämään Italian apuun koneita tai lehti lähettää sellaisia itse – toukokuun lopulla pohjoisnavalla suuntaakin lentovene Turku. Neuvostovenäjä lähettää kaksi jäänmurtajaa ja kaksi lentokonetta. Italialaiset osallistuvat kahdella suurella lentokoneella. Itse kuuluisa tutkimusmatkailija Roald Amundsen varustaa lentokoneen ja lähtee kohti pohjoisnapaa osallistuakseen etsintöihin.
Kuluu viisitoista päivää. Ilmalaiva Italiasta ei löydetä merkkiäkään. Epätoivo alkaa saada sijaa, medioissa surraan jo uljaiden tutkimusmatkailijoiden traagista kuolemaa. Huhut leviävät. Lopulta venäläinen radio-operaattori Nicholas Schmidt sattuu vastaanottamaan ilmalaivan Italian hätäviestin ja onnistuu selvittämään viestin sisällön. Schmidt on Arkangelissa, yli 1200 mailin päässä Italian sijaintipaikasta. Viestiä lähetetään radiolla, jonka maksimikantama on 425 mailia. Lähin norjalainen radiotukikohta on 250 mailin päässä, mutta ei silti huomaa viestiä. Uutinen Italian miehistön elossaolosta nostattaa uuden mediamyrskyn. Viestiä toistellaan lehdissä kautta maailman:
SOS Italia. Nobile on the ice near Foyn Island, northeast Spitzbergen, latitude 80:37, longitude 26:50. Impossible to move, lacking sledges and having two men injured. Dirigible lost in another locality. Reply via IDO 32. SOS
Lopulta, 17. kesäkuuta, jäällä värjöttelevät selviytyjät näkevät horisontissa lentokoneen. Norjalaislentäjät eivät kuitenkaan huomaa epätoivoisesti huiskuttavia pelastettavia. Yksi pelastusretkikunnan lentokoneista katoaa, mutta 20. päivä kesäkuuta italialainen lentokone löytää Nobilen miehistöineen. Ironisesti Roald Amundsen lentokoneineen katoaa samana päivänä eikä heistä enää kuulla mitään.
Selviytyjille tiputetaan lentokoneista varusteita ja kaksi loukkaantunutta noudetaan pois. Nobile itse on loukkaantunut ja hänet pakotetaan lähtemään lentokoneen kyydissä turvaan. Kotimaassaan fasistihallitus leimaa Nobilen pelkuriksi, joka jättää miehistönsä oman turvallisuutensa tähden. Ilmalaiva Italian miehistö joutuu lopulta selviytymään hyisissä olosuhteissa 48 vuorokautta. Venäläinen jäänmurtaja Krassin pelastaa loput 11. heinäkuuta, aivan viime tipassa – sillä muutamaa päivää myöhemmin jää lohkeilee ja sulaa.
Ilmalaivan Italian onnettomuudessa on kuollut tai kadonnut yhteensä seitsemän italialaista ja yksi ruotsalainen. Kadonneiden lentokoneiden mukana merkitään kuolleiksi kaksi norjalaista ja neljä ranskalaista. Kotimatka vaatii vielä lisää uhreja – pelastustehtäviin osallistunut lentokone syöksyy mereen Ranskan edustalla ja kolme kyydissä olevaa Italian miehistön jäsentä saa surmansa.
Tuukka Tenhunen