/ Kristuskeisari VII / Maailma / Kristuskeisarin etiketistä
Tehdyt toimenpiteet

Kristuskeisarin etiketistä

tekijä: WebmasterViimeisin muutos perjantai 06. Heinäkuuta 2007, 13.45

Puhuttelu ja Etiketti - osion kirjoitti Jarmo Louet, puhuttelumuodoista vastasi Jani Koskenhely. Heille suuret kiitokset. Pelinjohto muutti muutamia yksityiskohtia pelimaailmaa paremmin vastaaviksi.

Puhuttelu ja etiketti

On olemassa kolme säätyä, jotka ovat arvojärjestyksessä aatelisto, säätyläiset ja rahvas. Tosin on huomioitava, että joskus tilanne voi olla mutkikkaampi. Esimerkiksi, vaikka papit kuuluvat normaalisti säätyläisväen ylempään luokkaan, ovat monet korkeammat papit (kuten piispat) usein myös aatelisia. Tai voi käydä niin, että aatelisperheen nuorempi poika päättää ryhtyä kauppiaaksi tai tytär nunnaksi. Tai kauppiaan tytär avioituu paronin kanssa, jolloin hänestä tulee paronitar. Mikäli henkilö tekee arvonsa tiettäväksi, tai tiedät sen jo entuudestaan, on häntä toki kohdeltava sen mukaisesti. Muussa tapauksessa toimi normaalin arvojärjestyksen mukaan.

Vaikka keskenään ollessaan läheiset ystävykset ja perheenjäsenet yleensä sinuttelevat tai kutsuvat toisiaan etunimillä, hovissa noudatetaan aina muodollisempia ja kohteliaampia käyttäytymissääntöjä. Tällöin teitittelyllä osoitetaan arvostusta, kunnioitusta ja kohteliaisuutta. Sinuttelulla osoitetaan, että puhuteltava on alempiarvoinen. Tärkein sääntö on, että on kohteliaista teititellä ja jos on epävarma pitäisikö, se on myös turvallisin vaihtoehto. Toisin sanoen hovissa ja muissakin julkisissa tilanteissa teititellään käytännössä aina kaikkia paitsi rahvasta (palvelusväkeä, kaartilaisia jne.). Muista, että myös hovineidot ja aseenkantajat ovat aatelisia! Jos olet aatelinen ja joku itseäsi alempiarvoinen tuntematon henkilö tulee suoraan sinuttelemaan, loukkaannu syvästi.

Jos puhuttelet jotakuta itseäsi huomattavasti korkea-arvoisempaa, voit kutsua häntä joko hänen tittelillään, esim. "herra paroni", tai jollain muulla kunnioittavalla ilmaisulla, kuten "teidän ylhäisyytenne". Varsin muodollinen ilmaus on myös käyttää titteliä ja sukunimeä, esim. "paroni von Waldfee". Liiaksi käytettynä tällaiset ilmaisut kuitenkin menettävät eleganssiaan huomattavasti. Lisäksi kannattaa huomioida, että aatelinen ei koskaan herroittele itseään alempiarvoisia, paitsi muodollista sukunimi-ilmaisua käytettäessä, esim. "herra Dupont". Tarvittaessa voidaan sanoa "arvon piispa" tai jotain sen tapaista. Ruhtinaita kutsutaan yleensä "teidän ylhäiseksi korkeudeksenne" tai voidaan sanoa "kuinka voin palvella ruhtinastani" tms.

Itseä korkea-arvoisempia henkilöitä kunnioitetaan myös kumarruksella tai niiauksella, ja sama käytös on kohteliasta myös samanarvoisten kesken. Kuten yllämainitut kohteliaisuusilmaukset, myös jatkuva kumartelu menettää kuitenkin nopeasti eleganssiaan. Kuninkaallisille tietysti kumarretaan aina, mutta muuten aatelisten kesken riittää yleensä kumarrus ensi kertaa päivän aikana tavattaessa ja aina silloin, kun mennään puhuttelemaan toista aatelista. Tällöin on syytä kumartaa myös itsensä kanssa samanarvoisille. Lisäksi esittelyn yhteydessä alempiarvoinen kumartaa aina (tai molemmat, jos ovat saman arvoisia). Alempiarvoisen kumarrus tai niiaus on kohteliasta huomioida pään nyökkäyksellä tai muulla eleellä. Samanarvoiselle on tapana suorittaa vastakumarrus, mutta joskus vähempikin riittää (esim. vanhan ritarin ei tarvitse kumartaa yhtä syvään kuin nuoremman). Joka tapauksessa vertaisensa kohteliaisuudenosoitus on jollakin tapaa huomioitava.

Puhuttelumuotoja

Aateli:

- Ruhtinas: "Teidän Ylhäinen Korkeutenne". Ruhtinatar: Puhutellaan kuten ruhtinasta

- Ruhtinaan perillinen: "Teidän Ylhäisyytenne".

- Herttua, Suurherttua : "Teidän armonne", "Arvon Herttua" (tuttavallinen). Herttuatar: kuten herttua

- Kreivi: "Teidän ylhäisyytenne" tai "Teidän Erinomaisuutenne". "Arvon Kreivi" (tut.). Kreivitär: Kuten kreivi

- Paroni: "Teidän Erinomaisuutenne" tai yksinkertaisesti "Herra Paroni"

- Paronitar: "Teidän Erinomaisuutenne" tai "Rouva paronitar" tai "Herratar"

- Ritari: puhutellaan ritareina kuten esim "arvon Ritari" Huomauttaisin että termiä "Sir" ei suomen kielessä tunneta. Ja nais ritareitahan ei ollut olemassa.

- Maaton/vähäisempi aateli: puhutellaan herroina, rouvina ja neiteinä (myös korkeamman aatelin tyttäriä puhutellaan neiteinä kunnes he avioituvat).

Papisto:

- Kardinaali : "Teidän Korkea Pyhyytenne"

- Piispa: "Teidän Armonne", "Pyhä Isä"

- Pappi: "Isä"

- Apotti/Abbedissa: "Isä Apotti"/"Kunnioitettu Äiti"

- Munkki/Nunna: "veli"/"sisar"

Muu kansa:

Tavallisesta kansasta ainoastaan käsityöläiskiltojen mestareita puhutellaan kunnianimellä. Nimitys on luonnollisesti "mestari". Oppineistoa (kuten lakimiehiä) saatetaan nimittää maistereiksi mestarin sijaan.

/ Kristuskeisari VII / Maailma / Kristuskeisarin etiketistä